Pelinjohtajan debrief

Viikko sitten pelattiin vihdoin yli vuoden, enemmän tai vähemmän aktiivisen, suunnittelemisen ja kirjoittamisen jälkeen Łódź/Litzmannstadt 1944. Kuten varmasti aina, pelistä muodostui pelinjohtajille rakas projekti, mutta myös raskas. Välillä itsekin ahdistuin asioista, joita pelaajiemme päidenmenoksi suunnittelimme. Ennen kuin pelin paperille saattaminen oli kunnolla aloitettu, molemmat mietimme pelin perumista. Onneksi kuitenkin vähän väkisinkin loimme pelimaailmalle aikajanan ja hahmojen sukupuun, sillä niiden parissa vietettyjen tuntien jälkeen olimme molemmat taas sitä mieltä, että tässä pelissä on potentiaalia olla jotain uutta ja erilaista. Se tunne ja hahmojen kehittäminen antoi taas uutta intoa, eli projektin pahin alamäki oli selätetty.

Idea pelille lähti osaksi siitä, että halusimme pelinjohtajatar-kumppanini Elisan kanssa järjestää jonkin pelin taloni kellarissa, joka on hyvinkin autenttinen, 50-luvulle jämähtänyt pienen kerrostalon kellari. Alusta alkaen oli tarkoitus kirjoittaa muutaman pelaajan peli, jossa pelaajien olisi mahdollista päästä normaalia syvemmälle oman hahmonsa ajatusmaailmaan ja tunteisiin. Pienen pelialueen, eli muutaman neliömetrin kellarikomero, antoi oivat puitteet hahmoon uppoamiselle. 

Aiheeksi valittiin aika samantien kellaripelin idean saamisen jälkeen toisen maailmansodan Puolan juutalaiset. Internetin selaamisen jälkeen paikka tarkentui Łódźin ghetoksi ja aika gheton tyhjentämisen alkuun. Heti oli selvää, ettei tästä pelistä tulisi ihan jokaiselle larppaajalle sopiva peli: neljä tuntia pienessä kellarikomerossa ahdistavien aiheiden ja ajatusten kanssa. 

Saimme kuitenkin lopulta tarpeeksi ilmoittautumisia, ja vähän valinnanvaraakin oli. Pelipäivä valittiin yhdessä pelaajien kanssa, sillä neljän hengen peli antaa mahdollisuuksia ja joustavuutta. Jotta hahmoista tulisi pelaajille tarpeeksi tuttuja ja omia, pidimme jokaisen kanssa normaalia pidemmän hahmobriiffin/tapaamisen. Hahmoja ei kirjoitettu normaaliin proosalliseen muotoon, vaan ne koottiin hahmolle tapahtuneiden asioiden mukaisesti kronologisessa järjestyksessä ranskalaisille viivoille. Noissa ranskalaisissa viivoissa oli lähinnä pelinjohdon päättämät tapahtumat: historialliset, hahmon ja perheen omat. Tapaamisissa sitten keskusteltiin hahmolle tapahtuneista asioista ja siitä, miten ne ovat vaikuttaneet hahmon ajatusmaailmaan/tunteisiin/tekoihin. Pyrimme kirjoittamaan hahmoista ns. tunteettomia ja luonteettomia, jotta pelaajille olisi mahdollisuus vaikuttaa hahmon sisimpään. Eihän se täysin onnistunut, koska hahmoista oli tullut pelinjohdollekin omia ja tärkeitä. 

Toinen tärkeä piirre pelissä oli alkuhetkistä saakka, syvien hahmojen lisäksi, juutalaisuus.  Usein larpeissa uskonto jää pintapuoliseksi raapaisuksi, verrattuna siihen kuinka tärkeässä osassa uskonto on oikeasti uskonnollisten ihmisten elämässä. Arkipäiväinen rukoileminen, ajatuksissaan ja teoissaan jumalan kiittäminen ja pienet seikat, jotka saavat uskonnollisuuden tuntumaan hahmolle normaalilta asialta, yritettiin tuoda mukaan hahmoihin.

En tiedä kuinka hyvin lopulta pelaajiemme mielestä saimme iskostettua ajatusta arkipäiväisestä juutalaisuudesta hahmoissa ja brieffeissä. Tottahan on, ettei pelitilanne ollut mitenkään arkinen, mutta tärkeämpänä koimmekin jumalan tuomisen mukaan ajatuksiin ja keskusteluihin. Juutalaisuus on kulttuuri ja elämäntapa, joka näkyy ihan toisella tavalla elämässä kuin esimerkiksi luterilainen kristinusko. 

Kyseessä on varmasti vuosikymmenen hiljaisin peli, koska hahmoilla ei ollut tarvetta tai halua käydä in-game keskusteluita. Pelaajat keskittyivät oman pään sisäiseen pelaamiseen, joka olikin yksi pelin tavoitteista. Seurasimme tilannetta asunnostani videokameran ja mikin välityksellä (kehnoja oli ääni ja kuva, mutta tarpeeksi hyviä että saimme NPC-eventin ja pelin lopetuksen ajoitettua oikein). Peli alkoi hitaalla if-game lipumisella: kellarikomeron oven sulkeutumisen jälkeen jokainen vuorollaan kertoi tarinan, joka oli jotenkin koskettanut hahmoa niiden neljän vuoden ghetossa asumisen aikana, mutta ei välttämättä ollut pelimaailmallisesti tärkeä tapahtuma.
   
Łódź/Litzmannstadt 1944:n kirjoittaminen poikkesi todella paljon siitä tavasta johon lyhyen pelinjohtajaurani aikana olen tottunut. Alusta saakka koko projekti oli kokeilemista ja uuden kokemuksen, niin pelaajille kuin pelinjohdolle, hakemista.  Omasta mielestäni onnistuimme, vaikka välillä olikin hapuilua ja langat luisti käsistä. Molemmat innostuimme muutaman hengen pelin antamista väljistä raameista ja uusien asioiden kokeilemisesta. Suosittelen!
 

Ilmoittautuminen on peliä - voittajille luvassa hahmot!

Oliskohan aika herättää tämä blogi taas eloon, vai mitä sanoo kanssabloggaajani?


Minä ainakin yritän ja kirjoitan nyt aiheesta, joka on ärsyttänyt henkilökohtaisesti itseäni pelinjohtajan ominaisuudessa.

Allekirjoittanut on siis pelinjohtamassa alkutalvesta larppia neljällä pelaajalle. Kuten aiempikin pienen pelin pelijohtajana toimimisen kautta saatu kokemus on osoittanut ja kanssasisarilta kuultu, pieniin peleihin on yllättävän vaikea saada pelaajia (tai sitten vaan pelien aiheet ei kiinnosta / pelinjohtajat eivät miellytä, mahdollista sekin jos itsestään haluaa syitä etsiä).

Keskusteltiin tästä pienten pelien vaikeuksista viikonloppuna automatkalla Tampereelta Ouluun ja mietittiin tätä ongelmaa tietysti osin tulevan Lodz/Litzmannstadt -pelin näkökulmasta. Seuraavassa tekstissä pohdin tätä aihetta yleisluontoisesti, en vain oman pelin kannalta vaan oman larppiurani aikana kohtaamieni ajatusten kautta.

Esille automatkakeskustelussa nousi itselleni vieras ajatus kilpailussa häviämisestä. Onko niin, että harrastajat kokevat larppeihin ilmoittautumisen kilpailuna toisiaan vastaan? Jos peliin otetaan vain muutama pelaaja, ovatko ulkopuolelle jääneet häviäjiä ja pelaamaan päässeet voittajia? Kolahtaako joidenkin itsetuntoon iso lovi ja nostaako se lapsuuden traumat esille, jos Pentti Peruslarppaaja pääsee johonkin peliin ja itse jää hahmojaon ulkopuolelle? Onko pettymys ulkopuolelle jäämisestä suurempi kuin se, ettei ilmoittautunut ollenkaan ja saa loppuikänsä jossitella? Monia vaivaa tämä puuttuva itsevarmuus ja "en mää kuitenkaan pääse niin en ees ilmoa" -asenne. Lisäksi voi olla kyseessä "ei kiinnosta ihan satasella eli en ilmoa niin mukaan pääsee joku semmonen jota kiinnostaa enemmän" -asenne. Molemmat ymmärrettäviä, mutta typeriä.

Tottakai pettymys on suuri, jos ei saa hahmoa pelistä johon olisi oikeasti halunnut - mutta eihän kaikkea voi elämässä tai edes tässä harrastuksessa saada. Pelinjohtajana itse aina jaan hahmot ilmoittautumisten perusteella: verraten ilmoittautumislomakkeessa annettuja vastauksia hahmojen ominaisuuksiin ja yhdistämällä siten parhaiten yhteensopivat hahmotoiveet ja hahmot. Tyylejä on monia, sillä jotkut pelinjohtajat tykkää castata ihmisiä hahmoihin ilman ilmoittautumisiakin. Kuitenkin pelaajana on typerää jättää ilmoittautumatta peliin, koska pelkää jäävänsä ulkopuolelle, oli syy sitten hahmojen vähyys tahi etukäteiscastauksen määrä. Pitää vain panostaa kaikkensa ilmolomakkeen täyttämiseen eikä heti alkuun ottaa pessimististä asennetta. Ilmolomakkeen huolellinen täyttäminen on tärkeää varsinkin pienissä peleissä, joissa pelaajavalinnoilla on mielestäni suurempi merkitys lopputuloksen kannalta. Pelkkä pärstäkerroin ei riitä eikä useinkaan tulla kotoa hakemaan.

Sitten on niitä, jotka jättävät ilmoittautumatta peliin, koska kokevat että varmasti löytyy niitä larppaajia, joita ko. peli kiinnostaa enemmän ja siten antaa marttyyrina tilaa heille. Pelinjohtajien näkökulmasta tämä ei oo ollenkaan kivaa eikä suositeltavaa, koska sitten
a) ilmoittautujien määrä on alhainen, joka johtaa siihen että
b) castatessa valinnan varaa on vähän eikä hahmojakoa tehdessä hahmoille löydy välttämättä juuri Sitä Oikeaa pelaajaa, koska kohta a.


Ehkäpä juuri siksi keskisuuret pelit on helpompi saada täyteen, koska larppaajat luottavat siihen, että kaikille halukkaille riittää hahmo. Näihin isompiin peleihin ilmoittaudutaan, vaikkei kauheasti genre tai peli edes kiinnostaisi, koska halutaan omalla panoksella taata se, ettei taas yksi peli peruunnu liian vähäisten ilmojen vuoksi (vai oonko ainoa joka näin on tehnyt?). Isompiin peleihin ilmoittaudutaan myös, koska "kaikki muutkin menee" ja "haluan päästä Sanginjoelle viikonlopuksi".. 

Tai sanokaapa te hyvät kanssaharrastajat, oonko ihan väärässä ja teinkö just vaan ittestäni tyhmän ränttäämällä tästä asiasta päin honkia?

http://www.examiner.com/images/blog/wysiwyg/image/larp(2).jpg

Larppaajan sukkahousuniksinurkka, osa 1: Raskausmaha

Hei, hoi, hauki!

Hetki on vierähtänyt edellisestä merkinnästä, mutta ajattelin silti kantaa korteni larppiblogin kekoon näin talven pelisesongin alettua. Aloitamme sukkahousiniksiosion joka naislarppaajan parhaasta ystävästä, eli vauvamassusta!

Ompelu - ja askartelutaitoiset lukijamme tietänevät jo, että resorista tai muusta napakasta mutta joustavasta paksusta trikoosta sekä vaahtomuovista veistellen saa ajan kanssa oikein kätevän, jatkohyödynnettävän mahapropin joka toimii huomattavasti paremmin kuin paidan alle köytetty nukkumatyyny. Mutta jos olette laiskoja, kömpelöitä ja kärsimättömiä torspoja niin kuin minä, tämä sukkahousuniksi on nopea, helppo ja melko edullinen keino tiineytyä hahmon niin vaatiessa.

Mahaa varten tarvitset:

- vatsan litistämiseen tarkoitetut sukkahousut (näitä saa nykyään melkein joka rättikaupasta - mitä korkeavyötäröisempi, sen parempi, ja jos sattuu löytämään sellaiset joissa on stay-up-sukista tutut silikonijarrut yläreunassa niin aina paranee.)
- pussin mahantäytteille (omassani on sopivan pyöreämuotoinen kangaskassi)
- kangastilkkuja tai jotain muuta, mitä (sopivan pehmeää ja nätisti asettuvaa matskua mahan täytteeksi)
- hakaneuloja
(neulaa ja lankaa)


Pukemiseen (vapaaehtoista, mutta erittäin suotavaa)
- napakat, mummomalliset alushousut
- alusmekko (napakkaa tekokuitua, siloittaa mahdolliset muhkurat jota mahapropista jää ja edesauttaa sitä ettei päälypropit jää omituisesti kiinni alusvaatteisiin - miksi jokaisella naisella ei oo tämmöistä, kysyn minä!)

Kuva: beautesecrete.com

Aloitetaan sukkahousuista. Omani olivat jo kauan palvelleet aktiivisessa nuoruusvuosien klubbailukäytössä, ja jousivat mainiosti mahaan. Leikkaa vyötärölitistysosio irti jaloista, ja avaa myös haaraosa niin että saat aikaiseksi  piukean putkilon.

Sullo kangaskassi tai muu sisuspussi sopivissa määrin täyteen valitsemaasi täytemateriaalia. Oikea määrä löytyy kokeilemalla, mutta kannattaa täyttää tarpeeksi ettei näytä vain siltä että on lihonut, kuitenkin sopusuhdassa muuhun vartaloon. Mutantilta ei tarvihe näyttää. Kannattaa käyttää jotain suhteellisen kevyttä, että ei tuu kippeeksi kaikesta lisäpainosta.

Sitten vain mallailemaan! Pue putkilo päällesi ja asettele täyte oikeaan kohtaan. Mahan tulisi kaartua omasta vyötäröstä vauvakummuksi nätisti ja asettua mukavasti jonnekin sinne alavatsan paikkeille. Tarkista myös, että täytettä on tarpeeksi leveästi, niin ettet näytä siltä että oot vaan laittanu ilmapallon paidan alle. (Kokemuksen syvällä rintaäänellä.) Kun olet tyytyväinen muotoon, hakaneulota täyte paikalleen sukkahousuun päälypuolelta. Laiskimmat, kuten minä, ei edes koskaan saa aikaseksi ommeltua niitä kunnolla paikalleen, mutta viitseliäämpi voi sen tehdä.

Kun H-hetki koittaa, pue maha päälle napakoitten mummoalkkarien kanssa. Sellaisten kunnon matroonamaisten hanurinlitistimien tai muiden vastaavien, ja nosta ne reippaasti mahan päälle Ne estävät vatsan valumisen, jos pelissä tulee liikuttua paljon. Vaelsin itse oman vatsani kanssa Ihmisten Ajassa yli seitsemän kilometrin matkan (myös puolisäärtä myöten suossa) ja hyvin pysyi! Kannattelevat varsin mukavasti myös osan vatsan painosta.

Proppien alle kannattaa aina myös pistää sellainen spandex-makkarankuorialusmekko. Itse käytän sellaista oikeastaan aina, pelistä ja propeista riippumatta. Vaikeinkin loimusametti lipuu päälle vaivatta, ei takerru omituisiin paikkoihin jos on epämääräsen muotoinen niinku meikä, ja ihonvärinen versio estää myös salaman läpivalaisun paljastamat  mustat alusvaateyllärit larppikuvissa. Eikö kellään muulla oo ollu näitä ongelmia ikinä? Ehkä se oon vaan minä.

Mamselli Laiskamajan sukkahousunurkka kiittää ja kuittaa taas hetkeksi. Onko teillä jotain larppaajan elämää helpottavia sukkisniksejä, joita haluaisitte jakaa?

Tui tui,
- Viivi.

Syksyn pelejä

Ennakkotiedote: Tämä teksti kertoo enemmän siitä millaisista peleistä minä pidän (tai en ainakaan pidä) ja omista tottumuksistani eikä siten ole tarkoitettu kritisoimaan kenenkään pelinjohtajan (tai muiden harrastajien) omia mieltymyksiä tai pelejä.

Keskustelua kommenttilaatikoihin aiheesta toivotaan. Millasista peleistä te pidätte tai ette pidä? Harmittiko kun kesällä oli vain fantasiaa? Iskeekö cthulhu lonkeroillaan suoraa sydämeen ja useamman päivän pelit ovat parhautta?

Syksyllä on tulossa pelejä ja tapahtumia melkein yhtä paljon kuin kesälläkin. Kalenterissa on näkyvillä ainakin seuraavat tapahtumat:
*Ihmisten aika IV
*Ikuinen Valtakunta
*Marraspidot
*Itsenäisyyspeli ent. pikkujoulupeli
*Sekä kaupunkipeli Oulun kultistit, joka sijoittuu useammalle viikolle.

Näillä näkymin en ole osallistumassa yhteenkään kyseisistä peleistä tai tapahtumista. Ehkä pikkujoulupeliin, mutta sekin riippuu paljon siitä mikä sen aihe tulee olemaan. (Mainosta odotellessa). Mistä pääsenkin sujuvasti niihin syihin miksi en ole ilmottautunut mihinkään näistä tapahtumista. Aiheesta keskusteltiin taannoin irkissäkin jonkin verran ja uhkasin tehdä aiheesta tännekin postauksen joten tässä sitä nyt mennään.

Aiheet eivät kiinnosta, eivät niin yhtään tippaa. Ihmisten aika on Tolkienin Keskimaahan sijoittuvaa low-fantasiaa, ja eittämättä peli on varmasti hyvä. Edellisiä osia on kehuttu todella paljon ja ihmisillä tuntuu olevan hauskaa kyseisissä peleissä. Osittain kiinnostuksen puute johtuu varmasti myös siitä, että olin ensimmäisessä osassa sellaisella hahmolla, jolla oli aika heikot mahdollisuudet toimia jatkohahmona tulevissa osissa. Eli tavallaan sekin jäi ehkä harmittamaan, että sillä omalla hahmolla ei voinut jatkaa vaan olisi pitänyt aloittaa jokin uusi. Lisäksi Keskimaa, ja varsinkin sen ihmisasukit, ei vaan ole erityisemmin minun juttuni.

Sitten voitaisiin ruotia Oulun kultisteja sekä Ikuista valtakuntaa, molempien ollessa Cthulhu-mytologiasta ammentavia pelejä. Cthulhu-mytologia on taas toinen aihepiiri, joka ei minua ihan hirvittävästi jaksa kiinnostaa. Tiedän sieltä olentoja, olen lukenut muutamia Lovecraftin novelleja, on hauska sanoa "cthulhu" ja pitää sormia lonkeroina suun edessä, mutta siinäpä se. Kauhu sinänsä kyllä kiinnostaisi, mutta sitä olisi hauska pelata joskus ilman Isoa Muinaista Lonkeroherraa. Kaupunkipelissä olisi myös ollut hauska päästä olemaan, mutta jotenkin en vaan saanut itse myytyä sitä itselleni...Eikä kyllä kukaan muukaan.

Marraspidot on keskiaikainen mässäilytapahtuma, jossa pukeudutaan keskiaikatamineisiin keksitään itsellemme hassu nimi, jonka jälkeen syödään, juodaan ja keskustellaan keskiaikaisesti...Keskiaikaista ruokaa on tarjottu aika usein pelissä, tykkään jutella enemmän ihan oikeiden ihmisten kanssa kuin puutaheinää heidän keksittyjen persooniensa kanssa. En jaksa hommata itelleni keskiaikakolttua enkä keksiä nimeä enkä nukkua lattialla.

Pikkujoulupelistä voin jo valmiiksi kitistä sen verran, että harmittaa jo valmiiksi, että ajankohta on itsenäisyyspäivänä eikä perinteisesti lähellä joulua. Mutta jos on hyvä peli tulossa hyvällä iloisella pikkujouluteemalla niin toki lähden mukaan huonosta päivämäärästä huolimatta.

Vaikka postaus uhkaa venyä pitkäksi niin pääsen toiseen aiheeseen. Kun tapahtumia on näin paljon tarkoittaa myös se paljon rahanmenoa. Seuraavat hintatiedot ovat foorumilta enkä tiedä pelien lopullisia hintoja. Ihmisten aika 10-15 euroa, Ikuinen valtakunta 20 euroa, marraspidot noin 20 euroa, Oulun kultistit alle 10 euroa. Eli 60 euroa pelkästään jo pelimaksuihin, kun tähän lisätään proppien ompelu (ainakin nykyisin itse tykkään panostaa myös proppeihin), bensat/pelipaikalle matkustaminen (5-10 euroa/per peli) sekä omien ruokien ostaminen 10-15 euroa /peli. Ikuiseen valtakuntaan ja kultisteihin ei tarvitse välttämättä niin paljoa omaa ruokaa eikä bensakuluja, mutta silti kyllä se summa alkaa kasvamaan jo aika hyviin lukemiin. Toki rakkaaseen harrastukseen mieluusti laittaa rahaa ja jos kokisin, että minun ehdottomasti pitäisi johonkin noista tapahtumista päästä niin ei varmasti maksaisin mieluusti nuo summat, mutta jos aihepiiri ei edes kiinnosta niin summatkin tuntuvat suurilta. Se miksi pelit maksavat näinkin paljon ja budjettien laatiminen ja erittely vaatisi oman merkintänsä.

Lisäksi vielä yksi asia mikä ei varsinaisesti liity ehkä juuri näihin peleihin (paitsi ehkä Ihmisten aikaan), mutta yleisenä trendinä tuntuu olevan myös se, että pelit halutaan aloittaa jo perjantaina ja ne kestävät lauantaina iltaan asti. Usein tämä on mielestäni liioitellun pitkä aika monille peleille. Toki, se riippuu paljon siitä mitä sille perjantaille on tarkoitettu pelattavaksi. Onko se pelihahmojen suhteita syventävää pelaamista vaiko vain yleistä hengaamista. Mitä niillä ylimääräisellä tunneilla halutaan saavuttaa? Oma kokemukseni on, että useimmiten lopputuloksena on vain ns.velttoa pelaamista,  jossa pelaajat odottelevat, että aikaa kuluu sen verran, että kehtaa alkaa pelaamaan omia juoniaan ettei pelattava lopu vain kesken.

Peräänkuulutan (ja sen taannoisen irkkikeskustelun perusteella muutama muukin kaipaa) noin 6-8 tunnin peliä, jonka pelimaksu on ehkä noin 5-10 euroa, eikä se ole ainakaa cthulhu-kauhua tai nälkäsuomea.

Mitä Ropeconista jäi käteen

Tämän vuoden Ropecon herätti enimmäkseen minussa ajatuksia etelän ja pohjoisen larppiskenejen välisistä eroavaisuuksista ja siitä valitettavasta kuilusta joka on tuntuu muodostuneen niiden välille. Kävin muutamissa puheohjelmissa, jossa kävi valitettavan selvästi ilmi, että niin kutsuttu etelän larppiskene (en nyt keksinyt parempaakaan termiä) ei oikeastaan tiedä mitä pohjoisen larppaajat puuhaa. Hieman jäi sellainen olo, että etelän larppaajia ei kiinnosta kysyä, että mitä me tehdään eikä meitä oikeastaan kiinnosta erikseen alkaa kertoa mitä täällä tehdään. Hyvän esimerkin tarjoaa puheohjelma, jonka otsikko oli "Larppaamisen historia Suomessa", joka (kuulemani mukaan) sivuutti kokonaan Pohjois-Suomen larppaajat, koska ei oltu tiedetty niistä ennestään paljoa eikä ilmeisesti oltu viitsitty ottaa selvää. Muutenkin viikonlopun aikana tuli muutamia keskusteluja, joiden vireenä oli lähinnä se, että "Ai, teilläkö on tommosta?".

Täytyy myöntää, että olen itsekin syyllinen kulttuurikuiluun, harvoin käyn pelaamassa muualla kuin Oulussa. Tämä johtuu siitä, että pelejä on täälläkin päin tarpeeksi tarjolla ja jotenkin ei tule seurattua mitä pelejä sitä siellä muualla järjestetään. Toki myös budjetin vähyys tai paljous vaikuttaa intoon matkustaa satoja kilometrejä. Myöskin on hieman hämärää mistä niistä peleistä saisi tietää kun sisäpiiriin ei kuulu ja vaikuttaa siltä, että larppikalenteriin päätyy vain murto-osa. Epäilen myös kuinka helposti peleihin edes pääsisi. Meillä pohjoisessa kun on moni etelän asukki käynyt pelaamassa kertoen, että etelässä he eivät pääse pelaamaan, koska eivät kuulu ns. piireihin. Olen myös kuullut, että jos täältä ilmottautuu johonkin kauempana olevaan peliin eikä pelinjohtoa valmiiksi tunne, niin todennäköisesti peliin ei pääse. Pohjoisessa kun taas on tapana jopa potkia omat kaverit pelistä pois, että saadaan uusia tuttavuuksia ja uutta verta pelikentälle. Tottkai tämä on pelinjohtajakohtaista varmasti asuinpaikasta riippumatta.

Mutta jotenkin tästä kaikesta rohkaistuneena olen päättänyt etsiä käsiini jonkin pelin kauempaa ja lähteä  vierailulle. Toivon, että suhtautuminen on avointa molemmin puolin. Lisäksi koetan kannustaa itseäni sekä muita kirjoittamaan rohkeammin siitä mitä meillä täällä tapahtuu. Kukas kissan hännän ylös nostaisi ellei kissa itse? Meillä on kuitenkin paljon siistejä ihmisiä, jotka ovat tehneet todella siistejä juttuja larppien saralla. Olen varma, että en yksinäni en pysty mitään järjestöjen välisiä kuiluja kutomaan kiinni, mutta ainakin oman henkilökohtaisen kuilun voin pienentää.

Sinne meni taas yksi Ropecon

No johan siitä on viikko aikaa. Mutta kirjoittelempa jotain kun sain viimein kuvia sieltä.
Odotus ei ollut turhaa, sillä con lunasti odotukset hienosti. 
Myös propit valmistui ja näytti hienolta. Mutta kuinka ollakaan, kuuma tuli silti vaikka luulin pukeutuneeni viksusti. Havaintojeni mukaan Espoossa on aina kesällä vähintään +25'c lämmintä...

Kotiseutuylpeyttä tuntien voin väittää että OIEI edusti conissa hienosti. Komea mainospäytämme veti väkeä tutustumaan viime vuosien pelikuviin, nykyiseen toimintaan ja hehkeisiin OIEI:läisiin. Näyttipä muutaman jäsentemme edustava esiintyminen päätyneen useisiin con-valokuviin, videoihin ja kolmosen uutisiin saakka. Ja tietysti kauneimmat ja söpöimmät propit kantajineen myös. Pukunäytöksessäkin ihastutettiin Salaisuuksien Hovi- ja Pohjolan Pidot-pukujen myötä.

Mikä oli tälläkertaa parasta: mielenkiintoiset työpajat, luennot, tanssiaiset, discolarp... vaikea asettaa yhtä. Suurin nälkä jäi tanssiaisten suhteen. Huomaa että omat levelit historiallisissa tansseissa on nousseet, kun melkein kaikkiin tansseihin saattoi mennä mukaan. Nyt jänskättää, miten käy syksyn tanssileirin kanssa. Luennoista ja työpajoista jäi paljon käteen. Erityisesti väkivaltaa, dominointia ja asennetta koskevista. Näistä aiheista toivottavasti puhutaan paljon tulevilla OIEI:n kesäpäivillä. Saattaisipa niissä olla hyvää kirjoituksenkin aihetta.

Mutta kaikkein parasta conissa oli jälleen kyllä kaverit, joita oli paikalla paaaaljon! Ensi vuonna taas uudestaan. Nähdään siellä!

Tuossa näkyy mitä olen pari yötä väkertänyt: vyökorsettia. Kuvasta kiitos Petra Takamäelle.

Miksi kerran vuodessa vain on-on-on, ropecon-con-con...

Muutamien vuosien takainen Ropecon-tunnarirenkutus soi päässä taas. Kohta se on! Vain pari viikkoa! Ohjelmakin on jo julkaistu ja sieltä bongattu parhaat. Koska töiden takia vaivaa larppiuupelo tänä kesänä [jään siis paitsi kesän kaikista muista hauskuuksista :( ], on ropecon itselle sitäkin tärkeämpi juttu. Ja joka vuosi se on ollut kesän kohokohta! Erityisesti tanssiaiset, etelässä asuvien larppaajaystävien tapaaminen ja hieno con-tunnelma. Ja tietenkin hengailu niiden samojen vanhojen ja parhaiden ystävien kanssa keiden kanssa aikaa tulee aina muutenkin vietettyä ja larpattua Oulun peleissä.

Tänä(kin) vuonna OIEI edustaa taas järjestöpöydässä, tervetuloa moikkaamaan ja katsomaan menneen vuoden ja vuosien upeita pelikuvia. Ja olemme mukana myös pukunäytöksessä, Salaisuuksien Hovin propeissa. Kiva laittaa ne taas päälle, sillä vaikka itse sanonkin, olen niistä varsin ylpeä. Erityisesti siitä, että sain ne valmiiksi peliin, ihan loppuunvalmiiksi asti. Tietenkin silloin pelipaikalla piti tehdä vielä viime silaukset (eli kokonainen kokoshnik eli hattu), mutta se ei vähentänyt riemua. Hatut olivat muuten sen pelin (proppauksellisesti) hienointa antia. Tulkaa siis niitä katsomaan pukunäytökseen.

Tapanani on ollut pukeutua coniin johonkin menneen larppivuoden proppiin. Pienin modauksin tietty, pakko aina säätää. Salaisuuksien hovin puku on hieman liikaa kesäkuumalla, eikä tiikerin ihomaalihässäkkäkään oikein ole helle- ja tanssiyhteensopiva. Jotain muuta siis. Steampunk-lentajäsankari Jack McKennan on siis täällä jälleen. Kerrankin tulee coniin myös helpot ja mukavat vaatteet. Mitä hullutusta tämä nyt on? Ropeconin tämän vuoden teemoina  ovat fantasia ja muut vaihtoehtoiset todellisuudet, sekä rajat ja rajapinnat. Steampunkhan sopii siihen kuin hammasrattaat... tuota, ihan mihin vain... Teen taas jotain pientä uutta, tässä kuvassa uusin proppi asukokonaisuuteen on jo valmistumassa :)

Nyt kun se soi jo omassa päässäni, niin vahinko kiertämään...
http://www.ropecon.fi/pmwiki/index.php/2009/Extra-Tunnusbiisi