Peli nimeltä lady Chesterfordin (eli meikän!) lyhtyjuhlat

Kaikkihan sitä hehkuttivat. Mekin kirjoittelimme tänne muutaman merkinnä siitä kuinka odotimme tulevaa peliä, joka vetoaa pohjoisen larppikansan sydämiin yhdistämällä steampunkia, viktoriaanisia pukuja sekä jane austen -henkistä romantiikkaa. Kukaan ei kuitenkaan ole kirjoittanut tänne aiheesta mitään, vaikka peli oli jo viikko sitten. Päätinpä olla nyt rohkea, tarttua vertauskuvallista härkää sarvista ja kirjoitella jotain omasta näkökulmastani. Aluksi ajattelin kirjoittaa semmoisen hahmon tunne-elämää kuvastavan debrief-tyyppisen asian, mutta en minä sitten jaksanutkaan.

Ja heti aluksi minun täytyy myöntää jotain, kun sain hahmoni peliin, tai jo silloin kun tiesin mitä tulen pelissä pelaamaan, en ollut kovin innostunut. Juhlien emännän ja keski-ikäisen rouvan pelaaminen kuulosti joltain mitä olen kokenut niin monta kertaa aiemminkin. Tämänkö vuoksi minä larppaan? Että saan kerrasta toiseen ne samat luottohahmot, jotka voin pelata kunnialla läpi ja tyydyttää pelinjohtajan taiteellisen vision.  Tuntui, että hahmostani en löytänyt mitään mitä pelata, mitään mistä tarttua kiinni. Ensimmäisen kerran larppiurani aikana jouduin laittamaan hahmosta palautetta sen kirjoittajalle. Minulla oli paljon kysymyksiä hahmostani ja vaikka minua myöhemmin hävettikin hieman turhanpäiväiseltä tuntuva nurinani, niin silti ymmärsin, että on paljon parempi esittää kysymyksiä etukäteen ja keskustella hahmosta kirjoittajan kanssa, kuin nurista jälkikäteen, että hahmo oli huono. Koska pelaaja itse voi tehdä pelistä itselleen mieluisan. En voi olettaa, että pelinjohtajat tarjoavat meille kaiken kultaisella tarjottimella tai että kiireessä ja paineen alla, kaikkien hahmojen sielunelämä ja luonne on osattu kirjoittaa kirkkaan palavasti sinne hahmoon, niin että vähä-älyisempikin larppaajankutale (minä) ymmärtää.

Rakas perheeni.

No. Muutaman ytimekkään sähköpostiviestittelyn jälkeen olin lähdössä peliin jo paljon paremmalla mielellä. Pelipaikalla käydyt keskustelut vastapelaajieni kanssa toivat mukavasti lisäsyvyyttä hahmoihin ja heidän välisiin suhteihin. Tämmöinen alkukeskustelu pitäisi muistaa tehdä aina, huolimatta siitä kuinka selkeältä kaikki vaikuttaa.

Peli alkoi, ja sujui oikein hyvin. Lordi ja Lady Chesterford (eli siis mieheni ja minä) olivat järjestäneet juhlat, joihin oli kutsuttu kaikki Tärkeät Tyypit, jotka voisivat suosiollaan edes auttaa perhettämme aatelisarvon hankinnassa. Mitä erikoisempia tempauksia keksivät vieraat sekä oma perhe, toivat mukavasti lisäpäänsärkyä juhlien järjestämisen ohella.

Puvut oli hienoja ja meiniki hauskaa.

Koska tämä merkintä on pituudessaan jo nyt varmaa kärsimystä (piristin sitä muutamalla kuvalla kuitenkin, kuvat on ottanut Saida Inkeri Jäntti) niin tyydynpä vain toteamaan, että peli meni oikein mainiosti ja oli parempi kuin odotin. Tapahtumassa oli muutenkin erittäin hyvä henki ja meiniki, hauskuutta riitti. Monet pelaajat jäivät kaipaamaan lisää ja pelinjohto onkin luvannut jatko-osan "Höyryn viemää" ensi kesälle. Jatko-osalta odotan ilmalaivapiraatteja. (En kyllä yhtään tiedä onko niitä luvassa, mutta jos ei niin pitää varmaan hankkia moisia itse.)