perjantai 20. huhtikuuta 2012

Unelmien peliruoka (osa1)


"Saatanallisen hyvää!" Pelistä Epäpyhät Pyhäinpäivän Pirskeet, 2010, Kuva Kaisan

Edellisenä viikonloppuna olin upeassa pelissä nimeltä Adama II - maailmankaikkeuden paras trippi. Peli oli puitteiltaan, idealtaan ja pelaajien panoksen osalta unohtumaton. Kiitos pelinjohdolle ja pelaajille! Linnunradan Käsikirja Liftareille-teema toimi loistavasti kaikessa sekopäisyydessään. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut selostaa kummempaa itse pelistä (saatan palata aiheeseen myöhemmin erilaisissa yhteyksissä). Pelissä tarjoiltu ruoka inspiroi kirjoittamaan nyt hieman peliruoasta. Adama II:ssa pelaaja saattoi etukäteen päättää, matkustaako hänen hahmonsa I vai II-luokassa. Tämän perusteella määräytyi hänen pelimaksunsa suuruus ja ruoan laatu. Köyhemmät matkustajat tilasivat vatsantäytteensä hampurilaisravintolasta, varakkaammille tarjoiltiin (erittäin maukas) kolmen ruokalajin ateria istumapaikoille.

Peliruoka - tuo monen pelin kruunu tai kompastuskivi. Osa pelinjohtajista katsoo ruokaan panostamisen yhdeksi tärkeimmistä tekijöistä, toiset kokevat sen vain ikävänä rasitteena. Niin tai näin, jos peli kestää yli 4 tuntia, on ihan fiksua tankata pelaajiin lisää virtaa. Mutta miten? Senkin voi tehdä niin monella tavalla, ja jokaiseen peliin ei sovi samat käytännöt. Peliruoka on parhaimmillaan pelissä ikimuistoinen tilanne, huonoimmillaan hyydyttää koko pelin. Siksi ei kannata suhtautua syömiseen väheksyvästi. Olen ollut toteuttamassa peliruokaa useampaan peliin, ja kieltämättä nautin siitä. Haluaisin tuoda esille muutamia sellaisia yksinkertaisia huomioita ja sudenkuoppia peliruokailun suunnitteluun, mitä itse olen huomannut. Ruoankin rooli kannattaa peliä suunnitellessa ottaa tosissaan huomioon.

1. Ruokailun sovittaminen teemaan.
Useiden pelien teemaan itseensä kuuluu ajatus jonkinlaisesta peliruoasta. Juhlapelit, kuten vaikka vastikään ollut Pohjolan Pidot, sisältää jo ajatuksen hulppeista syömingeistä. Kaikkiin teemoihin ei vastaava kuitenkaan kuulu ja sovi. Sotilastukikohdassa on ihan asiankuuluvaa syödä hernekeittoa, hääpelissä vastaava voi olla pettymys. Teema antaa myös mahdollisuuden irrotteluun. Epäpyhät Pyhäinpäivän pirskeet-halloweenpelissä 2010 tarjoilimme kaikenlaista kummaa ja epäilyttävää, kuten verihyytelöä, apinansilmiä ja Belsebub-kakkua. Nams. :P

2. Ruoka tunnelmaa luovana tekijänä
Parhaimmillaan ruoalla ja itse ruokailulla luodaan pelillistä sisältöä. Genreen ja periodiin sopiva ruoka luo tunnelmaa ja autenttisuutta. Pidoissa ruoka toimii myös proppina. Monen larppaajan unelmissa välkkyy se vartaassa paistettava possu. Ehkä sekin on joku päivä mukana. Ruokailu itsessään voi olla hyvä tapa saada hahmot samat pöydän ääreen keskustelemaan. Se voi myös ilmentää luokkarajoja eri säätyjen tai luokkien syödessä erillään ja eri ruokaa. Tätä toteutettiin Adamassa, ja esimerkiksi Mäyränpää II-larpissa, jossa sotilaskoulutusleirin ylimmät söivät kanapaistia, alimmat pahaa kaalisoppaa. Parhaimmillaan ruoka toimii kokonaisvaltaista eläytymistä tukevana tekijänä ja sopii pelin kulkuun luontevasti.

3. Ruoka-ainerajoitteet
Näissä porukoissa niitä riittää. On täysin mahdollista tehdä kaikille pelaajille sopivaa maistuvaa ruokaa. Kyllä, jopa yhtä aikaa vegaanista, gluteiinitonta, laktoositonta ruokaa, jossa ei käytetä valkosipulia, sipulia, tomaattia, paprikaa, sitruunaa, pähkinää ja lukuisia muita allergisoivia ruoka-aineita. Se kaikki vaatii vain hieman luovuutta. Jos minä pystyn siihen, pystyy kuka tahansa muukin. Se on haaste, ei ongelma. Kaikilla on parempi mieli kun kenenkään ei tarvitse pelätä pelaajien kuolevan oikeasti kesken pelin.

(teksti jatkuu...)

2 kommenttia:

  1. Sääli että teksti ei ole valmis vielä, ajattelin kuitenkin heittää lusikalliseni mukaan soppaan. Käsittelet ruokaa vahvasti nimenomaan pelinjohtolähtöisenä ja teemallisesti. Ehkä voin auttaa ideoimaan jatkoartikkelia tai muuten vain tuoda toisen puolen (tai kaksi) peliruokailusta esille, joka oli joskus itsestäänselvyys, mutta tuntuu päässeen unohtumaan.

    1. Peli alkaa ruokailusta

    Aikoinaan vallalla oli käsitys, että murkinan saaminen on tärkeä osa pelin alkamista. Ruoka saapui samoihin aikoihin, kuin pelaajat alkoivat immersoitua kunnolla hahmoihinsa ja maailmaan. Ruokailu tarjosi loistavan tilaisuuden aloittaa vihdoin pelin sisäisen sosiaalisuuden. Toki mainitsemasi ruoan liikkeelle laittava, pelaajia energoiva vaikutus on nähtävissä nykyään samoin kuin tuolloin, mutta vaikuttaa siltä että peliruoat tarjoillaan nykyään myöhemmin kuin ennen. Peliruoka aika harvoin nykyään aloittaa pelin tai edes auttaa sen aloittamisesta. Nälkäinen pelaaja on aika usein passiivinen pelaaja, eikä siis haluttu. Olisiko pelinjohtajien syytä miettiä myös kuinka ruokailua saataisiin taas aikaistettua - vaikka se ei välttämättä pelin juonen tai aikataulun kannalta olisikaan järkevää?

    2. Pelaajien oma ruoka

    Ruoalla on todellakin pelillinen, tunnelmaa luova vaikutus. Vahvimmillaan olen tämän kuitenkin nähnyt (ja kokenut) omilla eväillä. Enkä siis tarkoita että peliruoka on turha, päinvastoin! Omat eväät peliruoan lisänä pitävät pelaajan paremmalla mielellä, kylläisenä, tyytyväisenä ja lisäksi antaa parhaimmillaan sekä visuaalisesti että tunnelmallisesti jotain ingame näprättävää ja tekemistä. Kassleri ja juusto laukussa sekä puukko vyöllä on ollut oiva valinta moneen peliin. Aina on se suvantokohta, jossa siitä voi nauttia ja parantaa tuoksulla, tarjoilulla tai ihan vaan omalla nautinnollaan ja sen näkyvyydellä muiden peliä!

    Aamutuimaan kirjoittelu on typerää ja kiireistä, pahoittelen mahdollisia virheitä tekstissä.

    VastaaPoista
  2. Hyviä kommentteja :) Itse olen pelaajien oman ruokailun fani. Siinä on usein sellaista mukavaa tunnelmaa. Katso ruokatekstin jatko-osa, se on jo blogissa heti tämän jälkeen. Laitoin ne siis blogiin lukujärjestyksessä. Blogger ei hyväksy minun pitkää kirjoitustyyliä, vaan teksi oli alunperinkin pakko jakaa kahteen osaan.

    VastaaPoista