Voisiko joskus yrittää vähemmän?

Viime syksyn fiiliksiä: Talvitiikeri pikkujoulupelistä (kuva omista arkistoista) ja Lentäjä ja Seikkailijatar Jaquin McKennan Lyhtyjuhlista (kuva Saida Inkeri Jäntti)

Hei kaikki!

En ole pudonnut pois kirjoittajalistalta vaikka päivityksiä ei olekaan tippunut pitkiin aikoihin. Aika on kulunut aika pitkälle muissa kuin larppikiireissä, ja varmaan ihan terveellistä, muualla kuin internetissä. Tarkoitus oli kirjoittaa pikkujoulupelistäkin, mutta onneksi Karo ja Viivi tekivät sen, niin ei tarvi palata aiheiseen enää pari kuukautta jälkikäteen. Mutta joulupelistä pitää sanoa, että ihmeen leppoisa tunnelma tuli järjestäjäporukallekin. Yleensä pelinjärjestämiseen liittyvä kiire, ressi ja ahdistus olivat tiessään. Ehkä jo valmiit pelinjärjestämisen rutiinit kevensivät työtaakkaa. Tai no, eipä valehdella, kiire oli, mutta mikään ei voinut pilata hyvää ja söpöä joulumieltä. Parasta oli nähdä ystävänsä niinä ihanan söpöinä hahmoina, hyvin pelattu, te kaikki! ^^ Kumpa voisin tavata kaikki nuo söpöt hirviöt, pikku ilkiöt, eeppiset sankarit, imelät taikaponit ja nokkelat eläimet vielä uudelleen. Täältä löytyy niistä osa.

Olen tämän viikon ajan korjannut aiheutunutta internetvajetta surffailemalla netistä inspiraatiomateriaalia tuleviin peleihin jo monta yötä. Miten se onkaan niin mukavaa? Odotan kovasti tulevia Pohjolan Pitoja ja Salaisuuksien Hovia. Tai miten niin kovasti... paremminkin pakkomielteisesti. Pitäisi oikeastaan suhtautua kevyemmin, ja pikemminkin käyttää VÄHEMMÄN aikaa larppeihin valmistautumiseen. Eihän aina tarvitsisi tehdä uusia proppeja ja lukea kaikkea mahdollista mitä kirjoihin ja internettiin on aiheesta kirjoitettu. Nyt päätin, että ensi viikon Pohjolan Pitoja varten EN tee uusia propeja. Ette usko miten vaikeaa se on. Ne kaikki ihanat inspiroivat kuvat vain tulevat koneeni ruudulle, ikään kuin vahingossa. En voi sille mitään. Huomaan, että asenteeni proppeihin on kääntynyt päälaelleen: kun ennen päätin tehdä yhden asukokonaisuuden vuodessa, nyt pitää erikseen hillitä itseään. Mutta kun se on niin kivaa...

Onneksi olen antanut itselleni luvan toteuttaa suuruudenhulluuttani Salaisuuksien Hovi- peliin valmistautumisessa. Lupaan kirjoittaa siitä kuitenkin tarkemmin myöhemmin, kun saan konkreettisen suunnitelman aikaiseksi. Sitä ennen aioin nauttia keskiaikaisen venäjän tunnelmista Tarkovskin Andrei Rublev-elokuvan äärellä.

Mutta mikä suuruudenhulluudessa on typerintä? Ehkä se, että aikaisemmin hehkuttamani steampunk-asu pyssyineen on edelleen kesken, samoin renesanssipuku vuodelta 2007. Niin on myös viisikymmenluvun kukonaskelkuvioinen hame vuosi sitten pidetystä Kuiskauksia Myrskyssä- pelistä. Onneksi aina löytyy kaapista "jotain" ja hakaneuloilla ja jeesusteipillä korjaa pahimmat puutteet. Valitettavasti suunnittelu on hauskempaa kuin ompeleminen. Mitä sitä sitten tavoittelisi ellei täydellisyyttä?

Katoavaista

Ensin kaikki halusi kirjoittaa tänne(meillä on kuusi bloggaajaa!) sitten kukaan ei kuitenkaan jaksa kirjoittaa tänne. Luulisi, että kerran kuukaudessa vaikka tänne kirjoittaminen ei olisi paha rasti, mutta onhan se toisaalta niinkin, että on mukavaa, että on joku paikka minne älistä sitten kun siltä tuntuu, mutta ei ole pakko. Toivottavasti kaikki lukijat eivät kuitenkaan ole karanneet.

Pikkujoulupeli oli ja meni. Oli hauska ja kovin satumainen peli se, ihmiset olivat pukeuteneet hyvin ja tuntui, että kaikilla oli hauskaa. Itse sain hieman erilaisen pelielämyksen pelaamalla yhtä Hydran kolmesta päästä, olin se oikeanpuolimmainen. Oli lystiä se, eikä pahaa sanottavaa pelistä tai viikonlopusta löydy, vaikka suurennuslasin kanssa etsisi.

Hydra Nidajagora, Kuvaaja: Kari Holger

Siitäpä ei sitten montaa viikkoa ehtinytkään kulua kun suuntasimme jälleen Sanginjoelle. Tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna oli vuorossa hupailuviikonloppu ja minipeli RealGameCorporation. Pelissä joukko nuoria saapuu mökille pelaamaan vanhaa hylättyä lautapeliä ja mitäs sitten tapahtuikaan jääköön kertomatta, sillä mahdollisuuksia uudelleenpelautukselle vielä on. Sen verran voin sanoa, että kiljumista ja sydämentykytyksiä koettiin. Peli pelattiin viikonlopun aikana kaksi kertaa ja toinen pelautuksista pääsi alkamaan todella myöhään, ja kesti todella myöhään (nukkumaan päästiin siinä seittemän aikoihin aamulla). Kooma oli sunnuntaiaamuna sen mukainen.

Muuten viikonlopun aikana pelattiin paljon Rock Bandia, lautapelejä, juteltiin ystävien kanssa ja pidettiin hauskaa. Tai minulla ainakin oli aika hauskaa! Tämmöiset viikonloppuhupailut tulee kyllä välillä tarpeeseen.

Seuraavaksi onkin vuorossa taas villiä menoa Sanginjoella, sillä helmikuun viimeisenä viikonloppuna pelataan allekirjoittaneen ja yhden tämänkin blogin kirjoittajan kirjoittama ja suunnittelema peli Pohjolan pidot. Kalevalaisia tunnelmia siis luvassa kilpakosintojen merkeissä.

-Karoliina-

Pikkujoulun odotusta

Rakkaalla yhdistyksellämme on perinne (varmasti useitakin, mutta puhun nyt tästä yhdestä). Tuo perinne on jokajouluinen pikkujoulupeli. Jos kukaan ei ole syyskuun aikana ilmoitellut aikovansa pitää pikkujoulupeliä, aletaan kyliltä kyselemään kissojen ja koirien kanssa, että "etkö sinä pitäisi? Tai sinä?". Lopulta joku päättää ottaa ristin kannettavakseen. Toisinaan saattaa käydä niinkin, että pikkujoulupelille olisi useita halukkaita pitäjiä, mutta "First come, first served" pätee usein tässäkin asiassa.

Olen ollut neljässä erilaisessa pikkujoulupelissä tähän mennessä, tänä vuonna tulee viides. Pikkujoulupelien tunnelma on jotenkin aivan erilainen kuin yleensä, uskallanpa väittää, että ihmisillä on parempi mieli ja hyvä tahto näin joulun kunniaksi, joka tekee tunnelmasta jotenkin rauhallisen ja herttaisen. Yleensä joulu tai keskitalven juhla liittyy peleihin tavalla tai toisella, vaikka on ollut myös pelejä ilman joulupuuroa ja muita jouluun liittyviä härpäkkeitä, joka on mielestäni aivan yhtä hyvä ratkaisu kuin jouluinen pikkujoulupeli. Pikkujoulupelin toivotaan ennen kaikkea olevan ns. "hyvän mielen peli".

Tämän vuoden pikkujoulupeli on "Keskeneräisten tarinoiden talo", joka ammentaa voimansa lukuisista saduista ja tarinoista. Odotan tätä peliä kovin innolla, tulen hyvälle mielelle jo pelkästään kun ajattelen peliä. Ehkä se johtuu siitä, että pidän saduista. Olen lukenut satuja koko elämäni ja aion lukea niitä vielä pitkään.  Ehdoton hyvän mielen -peli on tämä. Toivon vain, että minulle ei käy niin, että kun odotan peliä kovin ja kaikkien ystävien ja kavereiden tapaamista sekä sitä, että siellä on hyvä tunnelma, niin lopulta kun viikonloppu koettaa on asia X pielessä, eikä mikään olekaan enää hyvin. Onneksi asiaan voi myös itse vaikuttaa!

Ja Sanginjoki! Rakas Sanginjoki! En ole käynyt siellä melkein vuoteen, ikävä on.

Iloista joulun odotusta!

-Karoliina-