Ennakkotiedote: Tämä teksti kertoo enemmän siitä millaisista peleistä minä pidän (tai en ainakaan pidä) ja omista tottumuksistani eikä siten ole tarkoitettu kritisoimaan kenenkään pelinjohtajan (tai muiden harrastajien) omia mieltymyksiä tai pelejä.
Keskustelua kommenttilaatikoihin aiheesta toivotaan. Millasista peleistä te pidätte tai ette pidä? Harmittiko kun kesällä oli vain fantasiaa? Iskeekö cthulhu lonkeroillaan suoraa sydämeen ja useamman päivän pelit ovat parhautta?
Syksyllä on tulossa pelejä ja tapahtumia melkein yhtä paljon kuin kesälläkin. Kalenterissa on näkyvillä ainakin seuraavat tapahtumat:
*Ihmisten aika IV
*Ikuinen Valtakunta
*Marraspidot
*Itsenäisyyspeli ent. pikkujoulupeli
*Sekä kaupunkipeli Oulun kultistit, joka sijoittuu useammalle viikolle.
Näillä näkymin en ole osallistumassa yhteenkään kyseisistä peleistä tai tapahtumista. Ehkä pikkujoulupeliin, mutta sekin riippuu paljon siitä mikä sen aihe tulee olemaan. (Mainosta odotellessa). Mistä pääsenkin sujuvasti niihin syihin miksi en ole ilmottautunut mihinkään näistä tapahtumista. Aiheesta keskusteltiin taannoin irkissäkin jonkin verran ja uhkasin tehdä aiheesta tännekin postauksen joten tässä sitä nyt mennään.
Aiheet eivät kiinnosta, eivät niin yhtään tippaa. Ihmisten aika on Tolkienin Keskimaahan sijoittuvaa low-fantasiaa, ja eittämättä peli on varmasti hyvä. Edellisiä osia on kehuttu todella paljon ja ihmisillä tuntuu olevan hauskaa kyseisissä peleissä. Osittain kiinnostuksen puute johtuu varmasti myös siitä, että olin ensimmäisessä osassa sellaisella hahmolla, jolla oli aika heikot mahdollisuudet toimia jatkohahmona tulevissa osissa. Eli tavallaan sekin jäi ehkä harmittamaan, että sillä omalla hahmolla ei voinut jatkaa vaan olisi pitänyt aloittaa jokin uusi. Lisäksi Keskimaa, ja varsinkin sen ihmisasukit, ei vaan ole erityisemmin minun juttuni.
Sitten voitaisiin ruotia Oulun kultisteja sekä Ikuista valtakuntaa, molempien ollessa Cthulhu-mytologiasta ammentavia pelejä. Cthulhu-mytologia on taas toinen aihepiiri, joka ei minua ihan hirvittävästi jaksa kiinnostaa. Tiedän sieltä olentoja, olen lukenut muutamia Lovecraftin novelleja, on hauska sanoa "cthulhu" ja pitää sormia lonkeroina suun edessä, mutta siinäpä se. Kauhu sinänsä kyllä kiinnostaisi, mutta sitä olisi hauska pelata joskus ilman Isoa Muinaista Lonkeroherraa. Kaupunkipelissä olisi myös ollut hauska päästä olemaan, mutta jotenkin en vaan saanut itse myytyä sitä itselleni...Eikä kyllä kukaan muukaan.
Marraspidot on keskiaikainen mässäilytapahtuma, jossa pukeudutaan keskiaikatamineisiin keksitään itsellemme hassu nimi, jonka jälkeen syödään, juodaan ja keskustellaan keskiaikaisesti...Keskiaikaista ruokaa on tarjottu aika usein pelissä, tykkään jutella enemmän ihan oikeiden ihmisten kanssa kuin puutaheinää heidän keksittyjen persooniensa kanssa. En jaksa hommata itelleni keskiaikakolttua enkä keksiä nimeä enkä nukkua lattialla.
Pikkujoulupelistä voin jo valmiiksi kitistä sen verran, että harmittaa jo valmiiksi, että ajankohta on itsenäisyyspäivänä eikä perinteisesti lähellä joulua. Mutta jos on hyvä peli tulossa hyvällä iloisella pikkujouluteemalla niin toki lähden mukaan huonosta päivämäärästä huolimatta.
Vaikka postaus uhkaa venyä pitkäksi niin pääsen toiseen aiheeseen. Kun tapahtumia on näin paljon tarkoittaa myös se paljon rahanmenoa. Seuraavat hintatiedot ovat foorumilta enkä tiedä pelien lopullisia hintoja. Ihmisten aika 10-15 euroa, Ikuinen valtakunta 20 euroa, marraspidot noin 20 euroa, Oulun kultistit alle 10 euroa. Eli 60 euroa pelkästään jo pelimaksuihin, kun tähän lisätään proppien ompelu (ainakin nykyisin itse tykkään panostaa myös proppeihin), bensat/pelipaikalle matkustaminen (5-10 euroa/per peli) sekä omien ruokien ostaminen 10-15 euroa /peli. Ikuiseen valtakuntaan ja kultisteihin ei tarvitse välttämättä niin paljoa omaa ruokaa eikä bensakuluja, mutta silti kyllä se summa alkaa kasvamaan jo aika hyviin lukemiin. Toki rakkaaseen harrastukseen mieluusti laittaa rahaa ja jos kokisin, että minun ehdottomasti pitäisi johonkin noista tapahtumista päästä niin ei varmasti maksaisin mieluusti nuo summat, mutta jos aihepiiri ei edes kiinnosta niin summatkin tuntuvat suurilta. Se miksi pelit maksavat näinkin paljon ja budjettien laatiminen ja erittely vaatisi oman merkintänsä.
Lisäksi vielä yksi asia mikä ei varsinaisesti liity ehkä juuri näihin peleihin (paitsi ehkä Ihmisten aikaan), mutta yleisenä trendinä tuntuu olevan myös se, että pelit halutaan aloittaa jo perjantaina ja ne kestävät lauantaina iltaan asti. Usein tämä on mielestäni liioitellun pitkä aika monille peleille. Toki, se riippuu paljon siitä mitä sille perjantaille on tarkoitettu pelattavaksi. Onko se pelihahmojen suhteita syventävää pelaamista vaiko vain yleistä hengaamista. Mitä niillä ylimääräisellä tunneilla halutaan saavuttaa? Oma kokemukseni on, että useimmiten lopputuloksena on vain ns.velttoa pelaamista, jossa pelaajat odottelevat, että aikaa kuluu sen verran, että kehtaa alkaa pelaamaan omia juoniaan ettei pelattava lopu vain kesken.
Peräänkuulutan (ja sen taannoisen irkkikeskustelun perusteella muutama muukin kaipaa) noin 6-8 tunnin peliä, jonka pelimaksu on ehkä noin 5-10 euroa, eikä se ole ainakaa cthulhu-kauhua tai nälkäsuomea.
lauantai 29. syyskuuta 2012
perjantai 10. elokuuta 2012
Mitä Ropeconista jäi käteen
Tämän vuoden Ropecon herätti enimmäkseen minussa ajatuksia etelän ja pohjoisen larppiskenejen välisistä eroavaisuuksista ja siitä valitettavasta kuilusta joka on tuntuu muodostuneen niiden välille. Kävin muutamissa puheohjelmissa, jossa kävi valitettavan selvästi ilmi, että niin kutsuttu etelän larppiskene (en nyt keksinyt parempaakaan termiä) ei oikeastaan tiedä mitä pohjoisen larppaajat puuhaa. Hieman jäi sellainen olo, että etelän larppaajia ei kiinnosta kysyä, että mitä me tehdään eikä meitä oikeastaan kiinnosta erikseen alkaa kertoa mitä täällä tehdään. Hyvän esimerkin tarjoaa puheohjelma, jonka otsikko oli "Larppaamisen historia Suomessa", joka (kuulemani mukaan) sivuutti kokonaan Pohjois-Suomen larppaajat, koska ei oltu tiedetty niistä ennestään paljoa eikä ilmeisesti oltu viitsitty ottaa selvää. Muutenkin viikonlopun aikana tuli muutamia keskusteluja, joiden vireenä oli lähinnä se, että "Ai, teilläkö on tommosta?".
Täytyy myöntää, että olen itsekin syyllinen kulttuurikuiluun, harvoin käyn pelaamassa muualla kuin Oulussa. Tämä johtuu siitä, että pelejä on täälläkin päin tarpeeksi tarjolla ja jotenkin ei tule seurattua mitä pelejä sitä siellä muualla järjestetään. Toki myös budjetin vähyys tai paljous vaikuttaa intoon matkustaa satoja kilometrejä. Myöskin on hieman hämärää mistä niistä peleistä saisi tietää kun sisäpiiriin ei kuulu ja vaikuttaa siltä, että larppikalenteriin päätyy vain murto-osa. Epäilen myös kuinka helposti peleihin edes pääsisi. Meillä pohjoisessa kun on moni etelän asukki käynyt pelaamassa kertoen, että etelässä he eivät pääse pelaamaan, koska eivät kuulu ns. piireihin. Olen myös kuullut, että jos täältä ilmottautuu johonkin kauempana olevaan peliin eikä pelinjohtoa valmiiksi tunne, niin todennäköisesti peliin ei pääse. Pohjoisessa kun taas on tapana jopa potkia omat kaverit pelistä pois, että saadaan uusia tuttavuuksia ja uutta verta pelikentälle. Tottkai tämä on pelinjohtajakohtaista varmasti asuinpaikasta riippumatta.
Mutta jotenkin tästä kaikesta rohkaistuneena olen päättänyt etsiä käsiini jonkin pelin kauempaa ja lähteä vierailulle. Toivon, että suhtautuminen on avointa molemmin puolin. Lisäksi koetan kannustaa itseäni sekä muita kirjoittamaan rohkeammin siitä mitä meillä täällä tapahtuu. Kukas kissan hännän ylös nostaisi ellei kissa itse? Meillä on kuitenkin paljon siistejä ihmisiä, jotka ovat tehneet todella siistejä juttuja larppien saralla. Olen varma, että en yksinäni en pysty mitään järjestöjen välisiä kuiluja kutomaan kiinni, mutta ainakin oman henkilökohtaisen kuilun voin pienentää.
Täytyy myöntää, että olen itsekin syyllinen kulttuurikuiluun, harvoin käyn pelaamassa muualla kuin Oulussa. Tämä johtuu siitä, että pelejä on täälläkin päin tarpeeksi tarjolla ja jotenkin ei tule seurattua mitä pelejä sitä siellä muualla järjestetään. Toki myös budjetin vähyys tai paljous vaikuttaa intoon matkustaa satoja kilometrejä. Myöskin on hieman hämärää mistä niistä peleistä saisi tietää kun sisäpiiriin ei kuulu ja vaikuttaa siltä, että larppikalenteriin päätyy vain murto-osa. Epäilen myös kuinka helposti peleihin edes pääsisi. Meillä pohjoisessa kun on moni etelän asukki käynyt pelaamassa kertoen, että etelässä he eivät pääse pelaamaan, koska eivät kuulu ns. piireihin. Olen myös kuullut, että jos täältä ilmottautuu johonkin kauempana olevaan peliin eikä pelinjohtoa valmiiksi tunne, niin todennäköisesti peliin ei pääse. Pohjoisessa kun taas on tapana jopa potkia omat kaverit pelistä pois, että saadaan uusia tuttavuuksia ja uutta verta pelikentälle. Tottkai tämä on pelinjohtajakohtaista varmasti asuinpaikasta riippumatta.
Mutta jotenkin tästä kaikesta rohkaistuneena olen päättänyt etsiä käsiini jonkin pelin kauempaa ja lähteä vierailulle. Toivon, että suhtautuminen on avointa molemmin puolin. Lisäksi koetan kannustaa itseäni sekä muita kirjoittamaan rohkeammin siitä mitä meillä täällä tapahtuu. Kukas kissan hännän ylös nostaisi ellei kissa itse? Meillä on kuitenkin paljon siistejä ihmisiä, jotka ovat tehneet todella siistejä juttuja larppien saralla. Olen varma, että en yksinäni en pysty mitään järjestöjen välisiä kuiluja kutomaan kiinni, mutta ainakin oman henkilökohtaisen kuilun voin pienentää.
tiistai 7. elokuuta 2012
Sinne meni taas yksi Ropecon
No johan siitä on viikko aikaa. Mutta kirjoittelempa jotain kun sain viimein kuvia sieltä.
Odotus ei ollut turhaa, sillä con lunasti odotukset hienosti.
Myös propit valmistui ja näytti hienolta. Mutta kuinka ollakaan, kuuma tuli silti vaikka luulin pukeutuneeni viksusti. Havaintojeni mukaan Espoossa on aina kesällä vähintään +25'c lämmintä...
Kotiseutuylpeyttä tuntien voin väittää että OIEI edusti conissa hienosti. Komea mainospäytämme veti väkeä tutustumaan viime vuosien pelikuviin, nykyiseen toimintaan ja hehkeisiin OIEI:läisiin. Näyttipä muutaman jäsentemme edustava esiintyminen päätyneen useisiin con-valokuviin, videoihin ja kolmosen uutisiin saakka. Ja tietysti kauneimmat ja söpöimmät propit kantajineen myös. Pukunäytöksessäkin ihastutettiin Salaisuuksien Hovi- ja Pohjolan Pidot-pukujen myötä.
Mikä oli tälläkertaa parasta: mielenkiintoiset työpajat, luennot, tanssiaiset, discolarp... vaikea asettaa yhtä. Suurin nälkä jäi tanssiaisten suhteen. Huomaa että omat levelit historiallisissa tansseissa on nousseet, kun melkein kaikkiin tansseihin saattoi mennä mukaan. Nyt jänskättää, miten käy syksyn tanssileirin kanssa. Luennoista ja työpajoista jäi paljon käteen. Erityisesti väkivaltaa, dominointia ja asennetta koskevista. Näistä aiheista toivottavasti puhutaan paljon tulevilla OIEI:n kesäpäivillä. Saattaisipa niissä olla hyvää kirjoituksenkin aihetta.
Mutta kaikkein parasta conissa oli jälleen kyllä kaverit, joita oli paikalla paaaaljon! Ensi vuonna taas uudestaan. Nähdään siellä!
Odotus ei ollut turhaa, sillä con lunasti odotukset hienosti.
Myös propit valmistui ja näytti hienolta. Mutta kuinka ollakaan, kuuma tuli silti vaikka luulin pukeutuneeni viksusti. Havaintojeni mukaan Espoossa on aina kesällä vähintään +25'c lämmintä...
Kotiseutuylpeyttä tuntien voin väittää että OIEI edusti conissa hienosti. Komea mainospäytämme veti väkeä tutustumaan viime vuosien pelikuviin, nykyiseen toimintaan ja hehkeisiin OIEI:läisiin. Näyttipä muutaman jäsentemme edustava esiintyminen päätyneen useisiin con-valokuviin, videoihin ja kolmosen uutisiin saakka. Ja tietysti kauneimmat ja söpöimmät propit kantajineen myös. Pukunäytöksessäkin ihastutettiin Salaisuuksien Hovi- ja Pohjolan Pidot-pukujen myötä.
Mikä oli tälläkertaa parasta: mielenkiintoiset työpajat, luennot, tanssiaiset, discolarp... vaikea asettaa yhtä. Suurin nälkä jäi tanssiaisten suhteen. Huomaa että omat levelit historiallisissa tansseissa on nousseet, kun melkein kaikkiin tansseihin saattoi mennä mukaan. Nyt jänskättää, miten käy syksyn tanssileirin kanssa. Luennoista ja työpajoista jäi paljon käteen. Erityisesti väkivaltaa, dominointia ja asennetta koskevista. Näistä aiheista toivottavasti puhutaan paljon tulevilla OIEI:n kesäpäivillä. Saattaisipa niissä olla hyvää kirjoituksenkin aihetta.
Mutta kaikkein parasta conissa oli jälleen kyllä kaverit, joita oli paikalla paaaaljon! Ensi vuonna taas uudestaan. Nähdään siellä!
Tuossa näkyy mitä olen pari yötä väkertänyt: vyökorsettia. Kuvasta kiitos Petra Takamäelle.
sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Miksi kerran vuodessa vain on-on-on, ropecon-con-con...
Muutamien vuosien takainen Ropecon-tunnarirenkutus soi päässä taas. Kohta se on! Vain pari viikkoa! Ohjelmakin on jo julkaistu ja sieltä bongattu parhaat. Koska töiden takia vaivaa larppiuupelo tänä kesänä [jään siis paitsi kesän kaikista muista hauskuuksista :( ], on ropecon itselle sitäkin tärkeämpi juttu. Ja joka vuosi se on ollut kesän kohokohta! Erityisesti tanssiaiset, etelässä asuvien larppaajaystävien tapaaminen ja hieno con-tunnelma. Ja tietenkin hengailu niiden samojen vanhojen ja parhaiden ystävien kanssa keiden kanssa aikaa tulee aina muutenkin vietettyä ja larpattua Oulun peleissä.
Tänä(kin) vuonna OIEI edustaa taas järjestöpöydässä, tervetuloa moikkaamaan ja katsomaan menneen vuoden ja vuosien upeita pelikuvia. Ja olemme mukana myös pukunäytöksessä, Salaisuuksien Hovin propeissa. Kiva laittaa ne taas päälle, sillä vaikka itse sanonkin, olen niistä varsin ylpeä. Erityisesti siitä, että sain ne valmiiksi peliin, ihan loppuunvalmiiksi asti. Tietenkin silloin pelipaikalla piti tehdä vielä viime silaukset (eli kokonainen kokoshnik eli hattu), mutta se ei vähentänyt riemua. Hatut olivat muuten sen pelin (proppauksellisesti) hienointa antia. Tulkaa siis niitä katsomaan pukunäytökseen.
Tapanani on ollut pukeutua coniin johonkin menneen larppivuoden proppiin. Pienin modauksin tietty, pakko aina säätää. Salaisuuksien hovin puku on hieman liikaa kesäkuumalla, eikä tiikerin ihomaalihässäkkäkään oikein ole helle- ja tanssiyhteensopiva. Jotain muuta siis. Steampunk-lentajäsankari Jack McKennan on siis täällä jälleen. Kerrankin tulee coniin myös helpot ja mukavat vaatteet. Mitä hullutusta tämä nyt on? Ropeconin tämän vuoden teemoina ovat fantasia ja muut vaihtoehtoiset todellisuudet, sekä rajat ja rajapinnat. Steampunkhan sopii siihen kuin hammasrattaat... tuota, ihan mihin vain... Teen taas jotain pientä uutta, tässä kuvassa uusin proppi asukokonaisuuteen on jo valmistumassa :)
Nyt kun se soi jo omassa päässäni, niin vahinko kiertämään...
http://www.ropecon.fi/pmwiki/index.php/2009/Extra-Tunnusbiisi
tiistai 19. kesäkuuta 2012
Larppaaja ja ylpeä siitä!
Tänään paikallisen kaupan pihalla nähtiin kaksi tyttöä pukeutuneena cosplay-asuihin. Pikainen katse ja ensimmäinen ajatus itsellä oli totta kai, että vähänkö siistiä! Tytöt ei vissiin olleet samaa mieltä, koska niitä ohittaessa toinen tokaisi selittevän närkästyneenä, että "cosplaytä" ja se oli selvästi suoraan suunnattu meille. Tytön äänensävy oli sellainen ettei siitä jäänyt epäselväksi se, että häntä ärsytti kun ihmiset katsoo, ja piilevästi ehkä vähän häpesikin tuolla tavalla julkisella paikalla olemista. Luuli minun (ja muidenkin ihmisten) katsovan pahalla, vaikka sisäinen nörttityttöni hihkui ilosta nähdessään muita kaltaisiaan ihmisten ilmoilla toteuttamassa itseään! Vaikken cosplaytä itse harrasta niin pukuilu on larppaamisen kautta lähellä sydäntä. Eikö cosplayn tarkoitus ole olla esillä, olla katsottavana ja esitellä omia pukujaan?
Julkisella paikalla larppitamineissa ollessani saattaa tuntua vaivaantuneelta ja hävettävältä, muttei ikinä tulisi mieleen alkaa tuijottaville siviileille kommentoimaan ja selittelemään, että "larppaajia ollaan, älä kato tuolla tavalla". Eräillä, ei yhtään larppaamiseen liittyvän tapahtuman, nettisivuilla minusta kertovan osion kommenttina on: larppaaja - ja todella ylpeä siitä! Ja sen ovat kirjoittaneet sinne tapahtuman kanssajärjestäjät, en minä itse. Kai sen muutkin ovat sitten huomanneet, ettei tässä omaa itseään olla häpeämässä.
Omalla kohdallani larppaaminen on yksi tärkeimmistä omaa identiteettiäni määrittävistä tekijöistä (heti yli-iiläisyyden jälkeen). Maailman paras harrastus, ihanat ihmiset ja ikimuistoisia seikkailuita. Miksi edes pitäisi hävetä sitä mistä itse nauttii ja mistä oman tyydytyksensä saa? En ainakaan koe olevani tilivelvollinen ulkopuolisille ihmisille siitä, vaikka kävisinkin vesisateessa hörhön keijutytön kanssa jäätelökioskilla tai keskellä yötä valkoisessa kaavussa grillillä ostamassa ranskalaisia. Varsinkin jos mukana on kolme muutakin valkokaapuista ja yksi Saksan armeijan univormuun pukeutunut mies..
Onko teillä ollut tilanteita, joissa on hävettänyt olla larppaaja ja tuntunut siltä, että pitäisi alkaa selittelemään muille sitä mitä on?
Julkisella paikalla larppitamineissa ollessani saattaa tuntua vaivaantuneelta ja hävettävältä, muttei ikinä tulisi mieleen alkaa tuijottaville siviileille kommentoimaan ja selittelemään, että "larppaajia ollaan, älä kato tuolla tavalla". Eräillä, ei yhtään larppaamiseen liittyvän tapahtuman, nettisivuilla minusta kertovan osion kommenttina on: larppaaja - ja todella ylpeä siitä! Ja sen ovat kirjoittaneet sinne tapahtuman kanssajärjestäjät, en minä itse. Kai sen muutkin ovat sitten huomanneet, ettei tässä omaa itseään olla häpeämässä.
Omalla kohdallani larppaaminen on yksi tärkeimmistä omaa identiteettiäni määrittävistä tekijöistä (heti yli-iiläisyyden jälkeen). Maailman paras harrastus, ihanat ihmiset ja ikimuistoisia seikkailuita. Miksi edes pitäisi hävetä sitä mistä itse nauttii ja mistä oman tyydytyksensä saa? En ainakaan koe olevani tilivelvollinen ulkopuolisille ihmisille siitä, vaikka kävisinkin vesisateessa hörhön keijutytön kanssa jäätelökioskilla tai keskellä yötä valkoisessa kaavussa grillillä ostamassa ranskalaisia. Varsinkin jos mukana on kolme muutakin valkokaapuista ja yksi Saksan armeijan univormuun pukeutunut mies..
 |
| Sanginjoella Jori ja minä (kaavun alla) ennen ruuanhakuretkeä. |
Onko teillä ollut tilanteita, joissa on hävettänyt olla larppaaja ja tuntunut siltä, että pitäisi alkaa selittelemään muille sitä mitä on?
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Larppaisitko alasti?
Viime aikoina on useammankin tyypin kanssa tullut puhuttua henkilökohtaisista rajoista, rajoitteista ja mukavuusalueista. Larppaajia riittää moneen junaan, ja vaikka harrastuksessa onkin kyse heittäytymisestä, toisen ihmisen tai olennon saappaisiin astumisesta (ja omasta itsestään poistumisesta), tulee luonnollisesti jokaisella ihmisellä jossakin vaiheessa eteen se raja jonka ylittäminen ei ole kivaa vaan pahimmassa tapauksessa aiheuttaa ahdistusta tai ainakin antaa paljon miettimisen aihetta.
Jotkut näistä rajoista ovat ihmisen itselleen pienessä päässään asettamia rajoituksia, jotka voi ja kannattaakin rikkoa - tyypistä joka ei omasta mielestään pysty pelaamaan äänekästä johtajahahmoa voi kuoriutua kovaakin komeampi amatsooni joka yllättää kaikki suorituksellaan, ja eeppiseksi kommarijohtajaksi usein typecastattava tyyppi saattaa huomata nauttivansa päänsisäisistä ristiriidoista räytyvänä suomummona. Itsensä ylittäminen ja yllyttäminen on parhaimmillaan opettava ja nautinnollinen kokemus. Luulisi äkikseltään että XL-kokoinen naishenkilö ei voisi pelata emopoikaa, anorektikkoteiniä tai transvestiittia, mutta kanssalarppaajieni pelinjohdollisten ratkaisujen ansiosta olen päässyt kokeilemaan kaikkia edellämainittuja. En sen sijaan erittele sitä, miten olen mielestäni "onnistunut" näiden hahmojen pelaamisessa, sillä suorittaminen ja suoriutuminen (yli- tai ali-) ovat hyvinkin pitkälle pelaajan omassa päässä, ja jotkut ovat ankarampia itselleen kuin toiset.
Mutta entäpä perustavammanlaatuiset mukavuusrajat? Näistä on joskun OIEI:n foorumeilla keskusteltu, mutta olisi mukavaa herätellä keskustelua aiheesta myös tänä päivänä. Eteen nimittäin saattaa tulla tilanteita, joissa pelaaja ei halua käsitellä jotakin asiaa edes fiktiivisessä maailmassa, koska asia on kipeä oikeassa elämässä. On ymmärrettävää että syvästi kristinuskoinen ihminen ei halua edes hahmossa suorittaa saatanallisia riittejä, pimeänpelkoinen ei tahdo pelata koko peliään yksin perunakellarissa tai että parisuhdeväkivaltaa kokenut ei halua saada pelissä jatkuvasti dunkkuun. Joidenkin asioiden kohtaaminen tosin voi olla jopa helpompaa kuvitteellisessa tilanteessa ja saada pelaajan näkemään joitain asioita omassakin elämässään uudella tavalla; itse en pitkäaikaismasentuneena olisi koskaan kuvitellut nauttivani mielenterveysongelmaisen hahmon pelaamista ennen kuin larppasin syömishäiriöistä, viiltelevää ja masentunutta teinityttöä 90-luvun rankassa sisäoppilaitosmaailmassa. Joskus asioiden läpikäyminen hahmossa antaa oikiasti eväitä maailman ja oman itsensä pureskeluun ihan eri näkökulmasta.
Tietenkin näissä asioissa vastuu on pelaajalla yhtä paljon kuin pelinjohdollakin: on aihepiirejä, joita koskeviin larppeihin en itse ilmoittautuisi, koska tunnen omat rajani ja "Mörkömetsän Kauhut II: Verilöyly pimeässä" - larpissa tuskin on tarjolla takkatulen äärellä ihmissuhteita fiilistelevää haltiaprinsessahahmoa. Lähes kaikessa muussa sitten luotankin siihen että on mahdollista nauttia pelistä omien vajavaisuuksienikin puitteissa, sillä tuskinpa jokainen hahmo missään pelissä itkee yksin pimeässä ruumisarkussa, tai ainakaan just mun hahmo jos sanon pelinjohdolle että sellanen on minun mielestäni aika pyllystä.Genreyllätyksiähän tulee väistämättä eteen silloin tällöin, ja inehmo voi löytää itsensä rokokoon ajan muistotilaisuuden sijasta zombiehuorapataljoonasta. Jos tämä ylläri ei tule kylmiltään kesken pelin, tai mikä ettei silloinkin, ajatukseen voi hyvinkin jopa tottua ja innostua siitä enemmän kuin pelin alkuperäisestä alkuasettelusta.
Yksi kansaa viime aikoina puhututtaneista aiheista on myös ihmisen ulkonäkö ja arkiolemus ja sen perusteella typecastaaminen. Taannoin Sanginjoella paneloitiin siitä, millaisissa hahmoissa ihmiset haluaisivat toisensa nähdä, ja ainakin minulle monet keskustelussa esilletulleet näkökulmat olivat uusia ja jänniä. Tietysti on ymmärrettävää että pienikokoinen ja sirpakka naislarppaaja sopii hienosti pelaamaan arkaa ja hiljaista keijua ja rotevasta, aseenkäsittelyyn tottuneesta miehestä tehdään helposti taisteleva tankkerisoturi, mutta kieltämättä itselläkin kiinnostaisi nähdä moni muu larppaajatoveri jossain aivan muissa saappaissa. Tässäkin kokeellisuutta monesti jarruttaa se lähes jokaisen ihmisen sisäänrakennettu "mutta enhän minä voi pelata hahmoa x koska oon ihan väärän näkönen enkä osaa asiaa y".
Tuossa edellisessä postauksessa puhuttiinkin justiinsa erilaisten taitojen opettelusta, joten vaikka jokaisesta ei voida saada virtuoosimaista korttihuijaria helpolla kirjekurssilla niin perustaidot melkein mistä vaan pystyy kyllä opettelemaan jos on tarpeeksi aikaa ja kärsivällisyyttä. Ja ainakin toisesta noista pystyy joustamaan jos innostuu tarpeeksi! Ja vaikka ulkonäkökin merkkaa jonkun verran larppaamisessa, niin kaikella rakkauvella jos me pystytään eläytymään siihen että Sanginjoki on vuoroin keskiaikainen rälssikartano että avaruusasema vieralla planeetalla niin me pystytään kestämään myös se että mieshahmoa pelaa välillä nainen tai että supermallihahmon pelaaja ei ole oikiasti neljäkymmentäkiloinen kuikelo. (Puhumattakaan siitä että seudut tunnetuin yrttiparantaja polttaa taikanuotiossa tuoheen käärittyä ruohoa ja hieroo muihin pelaajiin vihreää teetä.) Kaikista eniten ainain ihailen sellaisia pelaajia jotka ovat itse paneutuneet hahmoonsa ja sen ulkoisiin seikkoihin ajatuksella sen sijaan että miettisin miten isolla budjetilla on oltu liikenteessä ja onko opeteltu soittamaan urkuharmoonia Erityisesti Tätä Peliä varten. Vaikka onhan se semmonenkin urkuharmooni aika siisti.
Ja joka tappauksessa tottakai onnistuneet pelaaja-hahmo-mätsäykset on eeppisiä ja luo parhaimmillaan hupia ja elämyksiä kaikille muillekin pelaajille, mutta minulle tämä larppausharrastus on ennen kaikkea kokeilemista ja tuusausta varten, ja ei niitä parhaita komboja kokeilematta löydy! Eikä ne sitäpaitsi välttämättä katso ollenkaan siihen mitä ihminen arjessa tuo itsestään esille.
Koska en tiiä mitä justiisa selitin, kysyn teiltä lukijoilta: larppaisitko alasti?
Kaikella rakkaudella ja heinänuhalla,
Viivi
Jotkut näistä rajoista ovat ihmisen itselleen pienessä päässään asettamia rajoituksia, jotka voi ja kannattaakin rikkoa - tyypistä joka ei omasta mielestään pysty pelaamaan äänekästä johtajahahmoa voi kuoriutua kovaakin komeampi amatsooni joka yllättää kaikki suorituksellaan, ja eeppiseksi kommarijohtajaksi usein typecastattava tyyppi saattaa huomata nauttivansa päänsisäisistä ristiriidoista räytyvänä suomummona. Itsensä ylittäminen ja yllyttäminen on parhaimmillaan opettava ja nautinnollinen kokemus. Luulisi äkikseltään että XL-kokoinen naishenkilö ei voisi pelata emopoikaa, anorektikkoteiniä tai transvestiittia, mutta kanssalarppaajieni pelinjohdollisten ratkaisujen ansiosta olen päässyt kokeilemaan kaikkia edellämainittuja. En sen sijaan erittele sitä, miten olen mielestäni "onnistunut" näiden hahmojen pelaamisessa, sillä suorittaminen ja suoriutuminen (yli- tai ali-) ovat hyvinkin pitkälle pelaajan omassa päässä, ja jotkut ovat ankarampia itselleen kuin toiset.
Mutta entäpä perustavammanlaatuiset mukavuusrajat? Näistä on joskun OIEI:n foorumeilla keskusteltu, mutta olisi mukavaa herätellä keskustelua aiheesta myös tänä päivänä. Eteen nimittäin saattaa tulla tilanteita, joissa pelaaja ei halua käsitellä jotakin asiaa edes fiktiivisessä maailmassa, koska asia on kipeä oikeassa elämässä. On ymmärrettävää että syvästi kristinuskoinen ihminen ei halua edes hahmossa suorittaa saatanallisia riittejä, pimeänpelkoinen ei tahdo pelata koko peliään yksin perunakellarissa tai että parisuhdeväkivaltaa kokenut ei halua saada pelissä jatkuvasti dunkkuun. Joidenkin asioiden kohtaaminen tosin voi olla jopa helpompaa kuvitteellisessa tilanteessa ja saada pelaajan näkemään joitain asioita omassakin elämässään uudella tavalla; itse en pitkäaikaismasentuneena olisi koskaan kuvitellut nauttivani mielenterveysongelmaisen hahmon pelaamista ennen kuin larppasin syömishäiriöistä, viiltelevää ja masentunutta teinityttöä 90-luvun rankassa sisäoppilaitosmaailmassa. Joskus asioiden läpikäyminen hahmossa antaa oikiasti eväitä maailman ja oman itsensä pureskeluun ihan eri näkökulmasta.
Tietenkin näissä asioissa vastuu on pelaajalla yhtä paljon kuin pelinjohdollakin: on aihepiirejä, joita koskeviin larppeihin en itse ilmoittautuisi, koska tunnen omat rajani ja "Mörkömetsän Kauhut II: Verilöyly pimeässä" - larpissa tuskin on tarjolla takkatulen äärellä ihmissuhteita fiilistelevää haltiaprinsessahahmoa. Lähes kaikessa muussa sitten luotankin siihen että on mahdollista nauttia pelistä omien vajavaisuuksienikin puitteissa, sillä tuskinpa jokainen hahmo missään pelissä itkee yksin pimeässä ruumisarkussa, tai ainakaan just mun hahmo jos sanon pelinjohdolle että sellanen on minun mielestäni aika pyllystä.Genreyllätyksiähän tulee väistämättä eteen silloin tällöin, ja inehmo voi löytää itsensä rokokoon ajan muistotilaisuuden sijasta zombiehuorapataljoonasta. Jos tämä ylläri ei tule kylmiltään kesken pelin, tai mikä ettei silloinkin, ajatukseen voi hyvinkin jopa tottua ja innostua siitä enemmän kuin pelin alkuperäisestä alkuasettelusta.
Yksi kansaa viime aikoina puhututtaneista aiheista on myös ihmisen ulkonäkö ja arkiolemus ja sen perusteella typecastaaminen. Taannoin Sanginjoella paneloitiin siitä, millaisissa hahmoissa ihmiset haluaisivat toisensa nähdä, ja ainakin minulle monet keskustelussa esilletulleet näkökulmat olivat uusia ja jänniä. Tietysti on ymmärrettävää että pienikokoinen ja sirpakka naislarppaaja sopii hienosti pelaamaan arkaa ja hiljaista keijua ja rotevasta, aseenkäsittelyyn tottuneesta miehestä tehdään helposti taisteleva tankkerisoturi, mutta kieltämättä itselläkin kiinnostaisi nähdä moni muu larppaajatoveri jossain aivan muissa saappaissa. Tässäkin kokeellisuutta monesti jarruttaa se lähes jokaisen ihmisen sisäänrakennettu "mutta enhän minä voi pelata hahmoa x koska oon ihan väärän näkönen enkä osaa asiaa y".
Tässä kuvassa esiintyy kolmekymppinen metsästäjä-ansastaja suunnistaja, pelaajanaan nimimerkki "Suuntavaistoton tumpelo- 91", 17 v.
Kuva: Laura Halvari, pelistä Haudan heimoa (2009)
Tuossa edellisessä postauksessa puhuttiinkin justiinsa erilaisten taitojen opettelusta, joten vaikka jokaisesta ei voida saada virtuoosimaista korttihuijaria helpolla kirjekurssilla niin perustaidot melkein mistä vaan pystyy kyllä opettelemaan jos on tarpeeksi aikaa ja kärsivällisyyttä. Ja ainakin toisesta noista pystyy joustamaan jos innostuu tarpeeksi! Ja vaikka ulkonäkökin merkkaa jonkun verran larppaamisessa, niin kaikella rakkauvella jos me pystytään eläytymään siihen että Sanginjoki on vuoroin keskiaikainen rälssikartano että avaruusasema vieralla planeetalla niin me pystytään kestämään myös se että mieshahmoa pelaa välillä nainen tai että supermallihahmon pelaaja ei ole oikiasti neljäkymmentäkiloinen kuikelo. (Puhumattakaan siitä että seudut tunnetuin yrttiparantaja polttaa taikanuotiossa tuoheen käärittyä ruohoa ja hieroo muihin pelaajiin vihreää teetä.) Kaikista eniten ainain ihailen sellaisia pelaajia jotka ovat itse paneutuneet hahmoonsa ja sen ulkoisiin seikkoihin ajatuksella sen sijaan että miettisin miten isolla budjetilla on oltu liikenteessä ja onko opeteltu soittamaan urkuharmoonia Erityisesti Tätä Peliä varten. Vaikka onhan se semmonenkin urkuharmooni aika siisti.
Ja joka tappauksessa tottakai onnistuneet pelaaja-hahmo-mätsäykset on eeppisiä ja luo parhaimmillaan hupia ja elämyksiä kaikille muillekin pelaajille, mutta minulle tämä larppausharrastus on ennen kaikkea kokeilemista ja tuusausta varten, ja ei niitä parhaita komboja kokeilematta löydy! Eikä ne sitäpaitsi välttämättä katso ollenkaan siihen mitä ihminen arjessa tuo itsestään esille.
Koska en tiiä mitä justiisa selitin, kysyn teiltä lukijoilta: larppaisitko alasti?
Kaikella rakkaudella ja heinänuhalla,
Viivi
tiistai 15. toukokuuta 2012
Larppaamisen opit
Tuossa muutama päivä sitten tuli keskusteltua erään toisen larppaavan ystävän kanssa siitä, mitä kaikkea larppaaminen opettaa meille ja saa opettelemaan. Esimerkkinä käytän itseäni. En ole kovin uskonnollinen henkilö, mutta larppaaminen on saanut minut tekemään uskomattoman uskonnollisia suorituksia. Olen opetellut ulkoa Ave Mariaa, tehnyt rukousnauhan, opetellut kuinka vanhanaikainen, kristillinen jumalanpalvelus on kulkenut ja ollut mukana toteuttamassa moista. Useammin kuin kerran hahmoni on turvautunut rukoukseen vaikeassa tilanteessa, minä en.
Tiedän useammankin larppaajatoverin opetelleen vaikka minkälaisia taitoja ihan vain hahmoaan syventääkseen ja tehdäkseen myös peliä muille. On opeteltu psykologiaa, silmänkääntötemppuja, mielenhallintaa, tanssia, laulua, runonlausuntaa jne. Aivan valtavia määriä erilaisia taitoja.
Kaikkien näiden ehkä jop hieman turhiksi luokiteltavien taitojen lisäksi on larppaaminen opettanut minulle paljon erilaisia hyödyllisiä taitoja. Muiden avustuksella ja hakkaamalla päätä seinään olen oppinut ompelemaan, tekemään ruokaa sekä organisoimaan tapahtumia, johon sisältyy lukuisia pikkuasioita budjettien laatimisesta logistiikan suunnitteluun. Viime viikonloppuna keskustelin juhlien järjestämisestä anoppini kanssa. Puhuimme ruoan laitosta ja sen kokkaamisesta 70 hengelle. Kun toinen arveli, että hankalaa ja vaivalloista on varmasti moinen niin omat ensiajatukseni olivat vain, että "tuohon käy helposti, olenhan ollut mukana tekemässä ruokaa 50 pelaajalle".
Mikä on siistein juttu minkä sinä olet opetellut peliä varten?
Tiedän useammankin larppaajatoverin opetelleen vaikka minkälaisia taitoja ihan vain hahmoaan syventääkseen ja tehdäkseen myös peliä muille. On opeteltu psykologiaa, silmänkääntötemppuja, mielenhallintaa, tanssia, laulua, runonlausuntaa jne. Aivan valtavia määriä erilaisia taitoja.
Kaikkien näiden ehkä jop hieman turhiksi luokiteltavien taitojen lisäksi on larppaaminen opettanut minulle paljon erilaisia hyödyllisiä taitoja. Muiden avustuksella ja hakkaamalla päätä seinään olen oppinut ompelemaan, tekemään ruokaa sekä organisoimaan tapahtumia, johon sisältyy lukuisia pikkuasioita budjettien laatimisesta logistiikan suunnitteluun. Viime viikonloppuna keskustelin juhlien järjestämisestä anoppini kanssa. Puhuimme ruoan laitosta ja sen kokkaamisesta 70 hengelle. Kun toinen arveli, että hankalaa ja vaivalloista on varmasti moinen niin omat ensiajatukseni olivat vain, että "tuohon käy helposti, olenhan ollut mukana tekemässä ruokaa 50 pelaajalle".
Mikä on siistein juttu minkä sinä olet opetellut peliä varten?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)