Voisiko joskus yrittää vähemmän?

Viime syksyn fiiliksiä: Talvitiikeri pikkujoulupelistä (kuva omista arkistoista) ja Lentäjä ja Seikkailijatar Jaquin McKennan Lyhtyjuhlista (kuva Saida Inkeri Jäntti)

Hei kaikki!

En ole pudonnut pois kirjoittajalistalta vaikka päivityksiä ei olekaan tippunut pitkiin aikoihin. Aika on kulunut aika pitkälle muissa kuin larppikiireissä, ja varmaan ihan terveellistä, muualla kuin internetissä. Tarkoitus oli kirjoittaa pikkujoulupelistäkin, mutta onneksi Karo ja Viivi tekivät sen, niin ei tarvi palata aiheiseen enää pari kuukautta jälkikäteen. Mutta joulupelistä pitää sanoa, että ihmeen leppoisa tunnelma tuli järjestäjäporukallekin. Yleensä pelinjärjestämiseen liittyvä kiire, ressi ja ahdistus olivat tiessään. Ehkä jo valmiit pelinjärjestämisen rutiinit kevensivät työtaakkaa. Tai no, eipä valehdella, kiire oli, mutta mikään ei voinut pilata hyvää ja söpöä joulumieltä. Parasta oli nähdä ystävänsä niinä ihanan söpöinä hahmoina, hyvin pelattu, te kaikki! ^^ Kumpa voisin tavata kaikki nuo söpöt hirviöt, pikku ilkiöt, eeppiset sankarit, imelät taikaponit ja nokkelat eläimet vielä uudelleen. Täältä löytyy niistä osa.

Olen tämän viikon ajan korjannut aiheutunutta internetvajetta surffailemalla netistä inspiraatiomateriaalia tuleviin peleihin jo monta yötä. Miten se onkaan niin mukavaa? Odotan kovasti tulevia Pohjolan Pitoja ja Salaisuuksien Hovia. Tai miten niin kovasti... paremminkin pakkomielteisesti. Pitäisi oikeastaan suhtautua kevyemmin, ja pikemminkin käyttää VÄHEMMÄN aikaa larppeihin valmistautumiseen. Eihän aina tarvitsisi tehdä uusia proppeja ja lukea kaikkea mahdollista mitä kirjoihin ja internettiin on aiheesta kirjoitettu. Nyt päätin, että ensi viikon Pohjolan Pitoja varten EN tee uusia propeja. Ette usko miten vaikeaa se on. Ne kaikki ihanat inspiroivat kuvat vain tulevat koneeni ruudulle, ikään kuin vahingossa. En voi sille mitään. Huomaan, että asenteeni proppeihin on kääntynyt päälaelleen: kun ennen päätin tehdä yhden asukokonaisuuden vuodessa, nyt pitää erikseen hillitä itseään. Mutta kun se on niin kivaa...

Onneksi olen antanut itselleni luvan toteuttaa suuruudenhulluuttani Salaisuuksien Hovi- peliin valmistautumisessa. Lupaan kirjoittaa siitä kuitenkin tarkemmin myöhemmin, kun saan konkreettisen suunnitelman aikaiseksi. Sitä ennen aioin nauttia keskiaikaisen venäjän tunnelmista Tarkovskin Andrei Rublev-elokuvan äärellä.

Mutta mikä suuruudenhulluudessa on typerintä? Ehkä se, että aikaisemmin hehkuttamani steampunk-asu pyssyineen on edelleen kesken, samoin renesanssipuku vuodelta 2007. Niin on myös viisikymmenluvun kukonaskelkuvioinen hame vuosi sitten pidetystä Kuiskauksia Myrskyssä- pelistä. Onneksi aina löytyy kaapista "jotain" ja hakaneuloilla ja jeesusteipillä korjaa pahimmat puutteet. Valitettavasti suunnittelu on hauskempaa kuin ompeleminen. Mitä sitä sitten tavoittelisi ellei täydellisyyttä?

Ennakko: Salaisuuksien hovissa

Omaa peliä tehdessä ei muiden pelejä ehdi oikein edes miettiäkään, mutta kun Salaisuuksien Hovin lyhytkuvaukset nyt kerta tulivat niin sanotaan niistä jokunen sananen kun näemmä kukaan muu viidestä kirjoittajasta ei ehdi bloggailemaan.

Salaisuuksien hovi on pelinkirjoittajien mukaan:
"Salaisuuksien hovi on Venäjän historiasta, saduista ja mytologiasta inspiraationsa ottava fantasiapeli joka sijoittuu myyttisen vaihtoehtohistorian vuoteen 1421."

Minun on vaikea olla pelistä innoissani, sillä sen lisäksi, että oman pelin suunnitteleminen ja järjestäminen syö osallistumisvoimia, niin en tiedä Venäjästä tai sen historiasta oikeastaan mitään. Eli pähkinänkuoressa voisi sanoa, että en tiedä mistä innostua. Venäläiset sadut ja mytologiat ovat vähän tutumpia, mutta yllättävän vähän niistäkään on minulla tietoutta. Inspiraatiomateriaaliksi on tällä hetkellä annettu vain läjä kuvia, ja minä en valitettavasti osaa värittää peliäni kuvien kautta. Joten tällä hetkellä odotan lähinnä jonkinlaista pelinjohtajan tarjoamaan maailmankuvausta, jonka lukemalla voisin paremmin tarttua ja käsitellä pelin aihepiiriä ja sitä kautta varmasti myös omaa hahmoanikin.

Muutama sananen hahmostani. Hahmoni, Kristina Karacheva on kaartiin kuuluva rivijäsen. Hahmon lyhytkuvauksen mukaan olen sanavalmis ja iloinen sekä ehdottoman uskollinen. Siinäpä se. Toki lyhytkuvaukset ovat vain lyhytkuvauksia, monesti myös hieman kiireessä kirjoitettuja eli uskon ja toivon, että hahmossani tulee olemaan muutakin kuin tämä. Toki vanha larppisanonta "sotilailla on aina hauskempaa" on varmaan osaltaan totta, eli vaikka muuta peliä ei olisikaan niin turhan tärkeänä partiointi ja jutteleminen muiden tovereiden kanssa on varmasti antoisaa. En ole koskaan edes pelannut sotilasta, monenlaista muuta palvelijaa kylläkin, joten siinä mielessä aivan uudenlainen pelikokemus tulossa minulle.

Onneksi oman pelin jälkeen on vielä kuukausi aikaa perehtyä tähän peliin.

Katoavaista

Ensin kaikki halusi kirjoittaa tänne(meillä on kuusi bloggaajaa!) sitten kukaan ei kuitenkaan jaksa kirjoittaa tänne. Luulisi, että kerran kuukaudessa vaikka tänne kirjoittaminen ei olisi paha rasti, mutta onhan se toisaalta niinkin, että on mukavaa, että on joku paikka minne älistä sitten kun siltä tuntuu, mutta ei ole pakko. Toivottavasti kaikki lukijat eivät kuitenkaan ole karanneet.

Pikkujoulupeli oli ja meni. Oli hauska ja kovin satumainen peli se, ihmiset olivat pukeuteneet hyvin ja tuntui, että kaikilla oli hauskaa. Itse sain hieman erilaisen pelielämyksen pelaamalla yhtä Hydran kolmesta päästä, olin se oikeanpuolimmainen. Oli lystiä se, eikä pahaa sanottavaa pelistä tai viikonlopusta löydy, vaikka suurennuslasin kanssa etsisi.

Hydra Nidajagora, Kuvaaja: Kari Holger

Siitäpä ei sitten montaa viikkoa ehtinytkään kulua kun suuntasimme jälleen Sanginjoelle. Tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna oli vuorossa hupailuviikonloppu ja minipeli RealGameCorporation. Pelissä joukko nuoria saapuu mökille pelaamaan vanhaa hylättyä lautapeliä ja mitäs sitten tapahtuikaan jääköön kertomatta, sillä mahdollisuuksia uudelleenpelautukselle vielä on. Sen verran voin sanoa, että kiljumista ja sydämentykytyksiä koettiin. Peli pelattiin viikonlopun aikana kaksi kertaa ja toinen pelautuksista pääsi alkamaan todella myöhään, ja kesti todella myöhään (nukkumaan päästiin siinä seittemän aikoihin aamulla). Kooma oli sunnuntaiaamuna sen mukainen.

Muuten viikonlopun aikana pelattiin paljon Rock Bandia, lautapelejä, juteltiin ystävien kanssa ja pidettiin hauskaa. Tai minulla ainakin oli aika hauskaa! Tämmöiset viikonloppuhupailut tulee kyllä välillä tarpeeseen.

Seuraavaksi onkin vuorossa taas villiä menoa Sanginjoella, sillä helmikuun viimeisenä viikonloppuna pelataan allekirjoittaneen ja yhden tämänkin blogin kirjoittajan kirjoittama ja suunnittelema peli Pohjolan pidot. Kalevalaisia tunnelmia siis luvassa kilpakosintojen merkeissä.

-Karoliina-

Hiitisen larpinodotus

Edellisessä tekstissä mainittu pikkujoulupeli tuli ja meni aivan odotetun hyvässä hengessä. Ikävä kyllä rakkaaseen leirikeskukseen paluun aiheuttaman juovuttavan Sanginjoki-onnen lisäksi mukaan tarttui myös tutun Sanginjoki-flunssan lisäksi uusi tuttavuus eli Sanginjoki-migreeni (ja tavanoimaista railakkaampi larpula), joita onkin viime vuoden loppu sitten paranneltu rauhalliseen tahtiin illastamalla larppaajaystävien kanssa, rauhoittumalla jouluun, ja larppaamalla talvisotaa uudenvuoden paukkeessa Oulujärvellä. Nyt mielen on aika kääntyä uusiin haasteisiin, sillä edessä on uusi, uljas vuosi ja harvinaisen vilkas larppikevät!

Ilahduttavan paljon on tulossa pelejä, joissa saa kaivaa kaikki rakkaat metsäläispropit esiin, nuotioida, vaeltaa lumisissa metsissä ja asua Sanginjoella kyllästymiseen asti. Pelejä, joita varten voi palata pörröiseen luonnontilaan ja piilottaa hoitoaineen odottamaan glamoröösimpiä tuulia joskus tuonnempana, ripustaa puukon ja pussukat vyölle ja katsella tähtitaivasta. Tänä keväänä siis ladataan pienen juurevan hippilarppaajan akkuja vuoden haasteita varten!

Nyt ei ajatella sitä työmäärää joka tulee menemään proppeihin, vaan fiilistellään etukäteen kaikkia lempi-ihmisiä ja tunnelmia.

Mitä peliä te odotatte suurimalla innolla?

Hyvää uutta vuotta!

- Viivi

Pikkujoulun odotusta

Rakkaalla yhdistyksellämme on perinne (varmasti useitakin, mutta puhun nyt tästä yhdestä). Tuo perinne on jokajouluinen pikkujoulupeli. Jos kukaan ei ole syyskuun aikana ilmoitellut aikovansa pitää pikkujoulupeliä, aletaan kyliltä kyselemään kissojen ja koirien kanssa, että "etkö sinä pitäisi? Tai sinä?". Lopulta joku päättää ottaa ristin kannettavakseen. Toisinaan saattaa käydä niinkin, että pikkujoulupelille olisi useita halukkaita pitäjiä, mutta "First come, first served" pätee usein tässäkin asiassa.

Olen ollut neljässä erilaisessa pikkujoulupelissä tähän mennessä, tänä vuonna tulee viides. Pikkujoulupelien tunnelma on jotenkin aivan erilainen kuin yleensä, uskallanpa väittää, että ihmisillä on parempi mieli ja hyvä tahto näin joulun kunniaksi, joka tekee tunnelmasta jotenkin rauhallisen ja herttaisen. Yleensä joulu tai keskitalven juhla liittyy peleihin tavalla tai toisella, vaikka on ollut myös pelejä ilman joulupuuroa ja muita jouluun liittyviä härpäkkeitä, joka on mielestäni aivan yhtä hyvä ratkaisu kuin jouluinen pikkujoulupeli. Pikkujoulupelin toivotaan ennen kaikkea olevan ns. "hyvän mielen peli".

Tämän vuoden pikkujoulupeli on "Keskeneräisten tarinoiden talo", joka ammentaa voimansa lukuisista saduista ja tarinoista. Odotan tätä peliä kovin innolla, tulen hyvälle mielelle jo pelkästään kun ajattelen peliä. Ehkä se johtuu siitä, että pidän saduista. Olen lukenut satuja koko elämäni ja aion lukea niitä vielä pitkään.  Ehdoton hyvän mielen -peli on tämä. Toivon vain, että minulle ei käy niin, että kun odotan peliä kovin ja kaikkien ystävien ja kavereiden tapaamista sekä sitä, että siellä on hyvä tunnelma, niin lopulta kun viikonloppu koettaa on asia X pielessä, eikä mikään olekaan enää hyvin. Onneksi asiaan voi myös itse vaikuttaa!

Ja Sanginjoki! Rakas Sanginjoki! En ole käynyt siellä melkein vuoteen, ikävä on.

Iloista joulun odotusta!

-Karoliina-

Säteilylaboratorio DCLX: Gee Gee

Katsokaa vasemmalle, sitten oikealle ja lopulta ylös. Painakaa X kun olette valmiita.

GG eli hyvä peli! Pitkähkön odottelun jälkeen Zombie survival ja muut Mikin vanhan konseptin ammuskelupelit saivat epävirallisen lisäosansa, eli Säteilylaboratorio DCLX:n. Peli oli jonkinlainen ongelmanratkaisun ja kauhuammuskelun välimuoto, jossa videopeleistä tuttuja elementtejä ammennettiin larppimaailmaan.

Ja voi hurja mikä peli siitä tulikaan.

Sanottakoon nyt ennen kaikkea jälkeen tulevaa, että peli oli vahva ja hyvin onnistunut. Siellä oli mukavaa, rentoa ja vaikka hahmot olivatkin ilman motiiveja, kentän läpipääsy motiivina oli varsin riittävä, ainakin lähtökohtana.

Brieffit

Larppi alkoi tutun tavan mukaan alkubrieffillä, joka pidettiin Jupen ja Matin luona. Paikalle saavuttiin yli tuntia ennen pelinjohtoa, mikä oli hieman erikoislaatuinen ratkaisu, mutta eipä se nyt haitannutkaan. Tavalliseen tapaan löytyi paljon juteltavaa, mutta aikataulua olisi voinut miettiä tarkemminkin.

Pelinjohto saapui lopulta väsyneenä ja hajamielisenä, mikä ei ollut lainkaan hyvä. Alkubrieffi oli pitkä kuin päivä ilman viinaa ja sitä ei ollut ilmeisesti lainkaan suunniteltu. Pelinjohtoa joutui jatkuvasti pyytämään toistamaan puheitaan, kun ne rönsyilivät ja eivät vastanneet tarkentaviin kysymyksiin. Alkubrieffi oli heikko ja tässä pelissä oli omat taistelusääntönsä, joita oli paljon, mikä huolestutti.

Pelin monimutkaiseen sääntöjärjestelmään liittyi myös se, että pelin aikana löytyi lappu, jossa oli lisää sääntöjä ja ohjeita liittyen mörköihin reagoimiseen. Ja vieläpä juuri ennen mörköjen ensimmäistä ilmaantumista. Tähän liittyen sain myöhemmin kuulla kuinka pelaajat eivät taaskaan osanneet pelata pelkoauraa ja muuta. Pelinjohdolta tuollainen reaktio on asiaton pelin aikana ja muutenkin kun brieffaaminen on huonosti hoidettu ja siksi tästä aiheesta lisää myöhemmässä blogitekstissäni "Pelaaja, joka pilaa pelin". 

Tavanomaiseen tyyliin pelin erikoisvaatimukset (tällä kertaa siis jousitoimiset soft-air pistoolit) tuottivat vaikeuksia. Niitä ei oltu hankittu ajoissa, joten osalla pelaajista ne olivat jääneet hankkimatta tai lainaamatta. Ei mikään mukavin tilanne pelinjohdolle ja tiedänpä eräänkin hyvien pelien kirjoittajan, joka vannoo tämän olevat se pelinjohtajan arkkivihollinen ja kamelin selän katkova tekijä. Toinen lähes yhtä kova on tietysti se äärimmäinen muoto samasta pelaajasta, joka peruu pelin 2 päivää ennen peliä, kun ei ole jaksanut hankkia proppeja.

Kuoltuani pelissä (oiei nyt spoilasin sen!) minua pyydettiin menemään off-game-tilaan, jossa kuolleet brieffattaisiin. Sellainen brieffi jäi saamatta, sillä pelinjohto rypi mieluummin pelaajainhossaan, kuin keskittyi minun tarinani eteen päin viemiseen. Niinpä kyselin lähinnä muilta möröiltä tarvittavat tiedot ja lähdin puolivillaisin neuvoin kohti päärakennusta.

Tärkein ja kovaäänisin neuvo jonka sain - ja syystä - oli että heti kun sähköase laulaa, käperry kilpikonnaksi, suojaa takamuksesi ja esitä kuollutta. Kyllähän se sattuikin kun jaloissa oli vain ohuet puuvillapellavaiset maastohousut ja sarjoja pudoteltiin neljästä metristä reisille/polville. Herranjumalaettäsesattui. Toisaalta kuulin muilta mörköjen pelaajilta, kuinka ammukset jättivät verijälkiä. Ne tarinat kuitenkin lienee olleet liioittelua tai sitten oli ammuttu vieläkin lähempää.

Loppubrieffiä jälleen hiersi passiivinen johto. Suunnitelmallisuus ja puheenjohto vaikuttivat olevan hakusessa. Esim. brieffien kirjoittaminen ranskalaisilla viivoilla paperin palalle olisi varmasti pelastanut paljon.

George "G" Burnside

Pelasin sotilasta ja lääkäriä. Odotettavissa oli paljon parannettavaa ja ammuttavaa. Valitettavasti eloni pelissä jäi kohtuuttoman lyhyeksi, kun jäin yksin ansaan huoneeseen muutaman mörön kanssa.

Noh! Loppu oli eeppinen, äänekäs ja draamallinen, vaikka kanssapelaajat olivatkin jossain aivan liian kaukana nauttiakseen näistä kuolemani ominaisuuksista. Täytyy vielä sanoa että Sanginjokipeli ei ole Sanginjokipeli, ilman ruumiilla itkevää Suskaa. Tai tiedemiehiä, jotka käyvät ensimmäisenä kiireellisesti siivoamassa taskuista pois tärkeän näköisiä papereita ja sitten liukenevat paikalta vähin äänin (kiitos Kalle ja JK).

Pelissä oli oivallettu ihan mukavan suoraviivaisesti joitain pelimaailman ominaisuuksia. Myös pelaajat olivat oivaltaneet fps-pelaamista larpin muodossa. Valitettavasti tällainen pelaaminen kuitenkin ylitti jonkin pelinjohtajan kynnyksen, joka johti epäihanteelliseen offaukseen pelin aikana ja myöhemmin vihaiseen loppuviestiin OIEI:n foorumeilla.

Toivottavasti tulevaisuudessa ei ole tarpeen ennen pelejä erikseen ilmoittaa että pelissä ei ole erillisiä itse keksittäviä hahmoja jotka voivat vapaasti puhua pelin ulkopuolisista asioista ja antaa oikeutuksen käyttäytä kuin idiootti sekä aukoa päätään pelinjohdolle kun he yrittävät estää mielestään pelin henkeen sopimattoman  ja muiden pelaajien tunnelmaa rikkovan toiminnan.

Kyseessä oli "pelaaja chat", joka oli eräänlaista if-gamen ja in-gamen välimuotoa. Tätä käytettiin erityisesti pelin alussa, missä tavallisesti on muutenkin vaikea lähteä eläytymään syvälle hahmoon, sinä hiljaisena ½-1½ h aikana, kun pelaajat liukuvat hahmoihinsa. Tällaisessa alusta asti toiminnallisessa larpissa se toimi hyvin ja viehättää ajatuksena myös pelin jälkeen!

Pelinjohtajan olisi minusta kannattanut yrittää ymmärtää, että jos sitä tekee useampi pelaaja eikä se näytä pilaavan heidän peliään, se kannattaisi sallia eikä möykätä asiasta pelin aikana ja sen jälkeen. Etenkin kun sen oivallisuutta on kehuttu moneen otteeseen.

Lisäksi jatkuvat sääntörikkomukset tulevat tekemään vain lisää rajoituksia tämänlaisiin peleihin tulevaisuudessa... Aivan... sitten joskus tulevaisuudessa.

Niinpä niin... säännöt olivat liian monimutkaiset, monitulkinnalliset tai huonosti selitetyt, joten lisätään niitä? No toki kyse ei ole sääntöjen lisäyksestä, vaan rajoitusten. Ehkä sähköaseet jätetään pois ja niillä joilla on vemput, on oltava kanssa ne vemput. Muussa tapauksessa tämän kommentin takana piilevää järkeä on vaikeaa ymmärtää. OIEI rakastaa NoRulesiaan juuri siksi, että se sallii helpon ja turvallisen eläytymisen. Minusta on outoa reagoida siihen, että tyypilliset NoRules pelaajat eivät kykene noudattamaan sääntöjä pelissä lisäämällä rajoituksia, elleivät ne sitten ole juuri edellä kuvailemiani ulkoisia rajoituksia.

Tuomio

Pelin huonoja puolia olivat vajavaisesti suunnitellut ohjeistukset yhtäaikaa monimutkaisen sääntö-, ohje- ja rajoitusjärjestelmän kanssa. Paperille tehty ennakkosuunnittelu olisi varmasti pelastanut edes osittain näiltä ongelmilta. 

Lisäksi pelinjohdolle täytyy antaa hämmentävä ja epätavallinen miinus peliin sekaantumisesta sekä negatiivisista tuntemuksistaan asiattomasti mölyämisesta mm. pelaajaryhmän keskellä pelissä, off-game-tilassa pelin aikana ja heti pelin jälkeen foorumilla. 

Jos ei halua puhua asioista loppubriiffissä, pitäisi niiden voida antaa olla kunnes tomu on laskeutunut ja kaikki ovat saaneet hieman neljättä etäisyyttä peliin. Mikä on loppubrieffin tarkoitus, ellei juuri tällaisten ongelmatilanteiden puiminen, jotta kaikki viisastuisivat ja olisivat paremmin mielin pelissä tapahtuneesta? Vaihtoehtoisesti jos peli on vielä kesken, kannattaisi pelaajat ottaa yksi kerrallaan off-game puhutteluun, sillä ryhmässä äänekkäästi offaaminen pilaa hetken kuin hetken.

Pelissä oli kiva konsepti, joka venyi jopa yli pelinjohdon odotuksien. 

Pelaajat osasivat ammentaa aivan mahtavasti rinnakkaistodellisesta olemassaolostaan, joka vain lisäsi pelimaailman ja hahmojen rikkautta!

Olisi mukava nähdä enemmänkin tällaisia kevyitä ja toiminnallisia pelejä.

DCLX: Rakentava kritiikki

Ajattelin kirjoitella hieman julkisesta, kasvottomasta kritiikistä. Viesti sai alkunsa Säteilylaboratorio DCLX -pelin toisen pelinjohtajan loppubrieffiviestistä Oulun Interaktiivisten eläytyjien foorumilla: Klikkaa tästä...

Oulun Interaktiivisissa eläytyjissähän ei ole sinänsä anonymiteettiä, vaan kaikki joutuvat toimimaan oman oikean nimensä voimin jopa julkisella keskustelupalstallamme. Se on hyvä niin. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö kritiikkiä silti annettaisi suomalaiseen "puhuttiinpa kylillä" tai passiivisagressiiviseen ja yleistävään tapaan kasvottomana, siis kohteen suhteen kasvottomana. Henkilökohtainen  kritiikki, mikä olisi parasta käydä keskusteluna kasvotusten, perversoidaan julkiseksi avautumiseksi sosiaalisiin medioihin. 

Peikkokansat juhlivat, kun voi käydä kirjoittelemassa foorumille omia tuntemuksiaan kun virtsan noste niitä päähän kelluttaa. 

Onko kasvottomille kohteille internetissä möykkääminen rakentavaa kritiikkiä? Eipä taida olla. Se ei johda keskusteluun tai viisastumiseen, vaan kuppikuntaisuuteen ja vihanpitoon. Silloin lie vihoittelu on juuri avautumisen tarkoitus, eikä sellaista henkistä väkivaltaa odota keneltäkään pelin jälkeen.

Aikoinaan jouduin pelinjohtajana keskeyttämään tällaisen kiusaamisen soittelemalla vanhemmille ensimmäisen oman pelini jälkeen kun lapselliset larppaajat eivät osanneet jättää peliasioita peliin. He kuuluttelivat niitä viha mielessään yhteisessä koulussaan ja aiheuttivat mittavaa mielipahaa eräälle pelaajalle. Pelinjohdon pitäisi toimia tällaisissa tilanteissa korkeintaan erotuomareina, eikä ainakaan provokaattoreina.

Tässä viestissähän puhun siis Säteilylaboratorion pelinjohtajasta viesteineen, jonka "pitäis vissiin olla ajatustenlukija" -avautuminen menneistä peleistä lie jo legendaarinen ja joka oli toinen pelinjohtajista Säteilylaboratorio DCLX:ssä. 

Olin kuolleena off-game tilassa ja jouduin kuuntelemaan hänen pelaajista möykkäämistä jo silloin, pelin aikana. Epäilemättä yritykseni auttaa häntä näkemään pelaajien puolta asioista epäonnistui. Ehkä jopa huononsin asiaa, sillä hänellä on ajoittain ollut outo tapa kuulla ylistyksiä loukkauksina, mutta keskustelua en saanut silloin aikaan vaikka yritin. Sen sijaan sain aikaan sävyltään melkoisen negatiivisen pelinjohdon loppuviestin. Hyvin tehty Jori!

On helppoa salata tunteensa ja olla vain keskustelematta paikan päällä ja sitten käydä huutelemassa internetissä miten jälleen oli tehty suurta vääryyttä, mutta onneksi ei kuitenkaan tarvitse olla ajatusten lukija.