Midshipman Chesterford ja Perhe Helvetistä

Midshipman Chesterford (kuvaaja: Firafury)

Taannoin kuulin huhua, että pelistä kannattaisi kirjoittaa loppubrieffi pelinjohdolle, ennen kuin tapahtuma vaipui kullattuun unholaan. Myöhemmin olen todennut, että erityisesti terävimmät sanat tylsyvät helposti, kun niille vaan antaa aikaa. Niinpä, vaikka tässä tapauksessa teräville sanoille ei edes ole tarvetta, kuin korkeintaan muutaman mitättömän asian suhteen, kirjoitan pelistä itsestään vasta nyt, viikkoja pelin jälkeen. Omat arkikiireeni eivät siis ole päässeet millään tavalla vaikuttamaan kirjoitusaikatauluun, sen kiellän.

Koska alkubriiffi tuntuu aiheena kovin turhalta, en sinänsä pureudu siihen yhteisbriiffiin. Puhun mieluummin perheellemme tarjotuista tiedoista ja briiffistä, jossa vulgaaristi palvelusväki sai istua herrasväen keskuudessa ruokailusalissa. Onneksi emme pelanneet historiaa elävöittääksemme, sillä osa maailman historiallisesta raakuudesta luoduista mielikuvista hakattiin takaisin kurkkuun kysyvälle pelaajalle. Olin perehtynyt villillä antaumuksella pelin aikakauteen ja toivoin autenttisuutta, jos nyt ei sentään sitä elävöittämistä. Myöhemmin tulin käsitykseen, että pelin teeman kulmia oli vähän haluttu pyöristää, jotta toiset tapahtumat voitiin kirjoittaa peliin: Palvelusväellä oli oikeuksia. Enkä nyt puhu mistään "osa perhettä" oikeuksista, vaan palvelijoista, jotka olivat naimisissa JA raskaana. Lisäksi ansaitsevilta herrasmiehiltä oli kielletty heidän asemansa suomat oikeudet palvelustyttöjen kammareissa. My god! Hänen mitä Britannillisin Majesteettinsa Victoria pyörii haudassaan.

Kuitenkin alkushokin jälkeen koitti vihdoin se aika, johon oli viikkoja valmistauduttu. Peli sai alkaa. Clicheiseen ylhäisöjuhlatyyliin vieraat marssivat pitkää pihapolkua vastaanottoseurueen luo.

Seurasi larpin alkuvaihe, joka on tavalliseen tapaan täydellisen merkityksettömän tuntuinen. Vähän sivistynyttä sananvaihtoa siellä, hieman viinin lipittelyä täällä. Jotain rovastia piti nuoleskella. Valitettavasti olo ei ollut kuin Raptorilla kun mietiskelin siinä rovastin tytärtä ja taannoisia seikkailuitamme haltijalehdossa yksisarvisten keskellä. Virheitäkin oli nuori ja puhtoinen Midshipman Chesterford tehnyt.

Sisarusten välissä kohoaa kuin kiirastulesta kaksi vallanhimon syntistä pilaria. (kuvaaja: Firafury)

Lopulta, kun joku sopuavioliitto oli sovittu ilman pojan mielipidettä, isäni päätti osoittaa rakkautta ainoaa poikaansa kohtaan, kun siveyssääntöjen ja hyvän kristillisyyden nimissä kieltäydyin avioliitosta.Kipitin kiltisti silmääni pidellen pelipaikan yläkertaan maskipakille meikkaamaan mustaa silmää. Osoittautui, että onnistuin turhankin hyvin, kun paikalla olevista osa ilmeisesti päätyi luulemaan varsin komeaa mustaa silmääni oikeaksi, eikä suinkaan maskeeratuksi tapaukseksi.


Tummuvan mustelman maskaaminen oli tehty helpoksi, maskipakille oli hyvä pääsy, joka oli myös kohtalaisen huomaamaton. Lisäksi pakki oli lähellä tapahtumien keskipistettä, mistä tietenkin tulee pisteitä myös kotiin: kun ei tarvinnut juosta pitkin pihaa kaukaiselle saunarakennukselle, mikä on se tyypillisempi ratkaisu.

Näin jälkeenpäin ajatellen on koomista, että oma asemani rovastin vanhemman tyttären lapsen potentiaalisena isänä (samaan aikaan kun minua yritettiin naittaa pikkusiskolle) tuntui kyllä vakavalta ongelmalta, mutta silti asetin rakkaan siskoni ahdingon kaiken edelle. Rakkaat vanhempamme olivat päättäneet tuhota siis myös sikoni elämän orjuuttamalla hänet epäsovinnaiseen avioliittoon ja niinpä vanhempien suuruudenhullujen tekojen oli loputtava.

"Minä lähden nyt olemaan parempi mies kuin isäni - ja se ei vaadi paljoa."

Peli oli tekemisentäyteinen ja prottauminen oli pitkälti ällistyttävän ja fantastisen väliseen ojaan lankeavan juopon kesäenon tasoa. Eli monen näköistä löytyi, mutta maisema oli jokatapauksessa täynnä kauneutta! Epäilemättä näin pukupeliä tuskin tullaan näkemään aivan lähiaikoina Oulussa, edellisestäkin oli jo vuosia.

Vaikka pelipaikkaa oli kovasti lämmitetty, ei kolkkous ja kylmyys valitettavasti kaikonnut missään vaiheessa. Väliovettomuutta ja eteisettömyyttä vastaan pitivät pienet öljysähköpatterit juuri ja juuri pelipaikan lämpötilaltaan siedon rajoissa. Toki oli osunut harvinaisen kylmä syysviikonloppu, saimmehan ensimmäiset lumihiutaleetkin niskaamme larpin jälkeisenä yönä, mutta silti kylmyys kalvoi ja osaltaan pilasi hauskuutta.

Ruoka oli pitkälti fantastista ja kumma kyllä naposteltavalla pysyi jopa nälkä loitolla! Hieman jurppii, kuten tuntui jurppivan myös pelinjohtoa, että joku oli heittänyt pelin juustot pakastuslokeroon, eikä niistä päästy nauttimaan ennen kuin pari päivää larpin jälkeen. Suurkiitos palvelusväelle ja erityisesti viimehädän paikkaajalle, Talla-Hannalle, joka pelasti mahtavasti hätään joutuneet ystävät.

C'est la vie isä ja äiti, lapset lähti maailmalle! (kuvaaja Firafury)

Jarkon panostuksesta pikkujoulupeliin riippuu, kuka teki tämän vuoden parhaan larpin. Pelkäänpä että pystin voisi jo jakaa, mutta annetaan nyt mahdollisuus myös pikkujoulupelille. Myös Jarkko on kirjoittajana monella tapaa hyvämaineinen ja erikoislaadukas yksilö.

Tulossa jälleen: Luutnantti Chesterford: FLASHMAN!!! sekä kaikkien suuresti odottama trilogian neljäs ja viimeinen osa Sir Chesterford Sotii jälleen!

Herra Chesterfordin seikkailuita: Oletko valmis sotaan Brenkku-Benkku?

Kolmikolkka H&M:n huopahatusta.

Aikaisemmin lupasin kirjoittaa neliosaisen trilogian, kuten taiteen sääntöihin kuuluu, ahkeran nuoren herran, Bernard Chesterfordin seikkailuista. Koska loppubriiffit voivat venyä kovin pitkiksi, pidätän oikeuden jakaa halutessani tarinan useampaan osaan.

Epäilemättä pelinjohto on jo jossain määrin odottanut tekstiä siitä, mitä tapahtui, mihin se johti ja mitkä olivat tulevaisuuden suunnitelmat. Puhutaan nyt kuitenkin aluksi pelistä ennen peliä!

Kesä kääntyi lopulleen, Ylioppilasteatterin teettämät hommat vähenivät ja lopulta lähes loppuivat. Intensiivisesti tekemään tottunut Jori pyöriskeli iltaisin ATK-tuolillaan ja mietti tulevaisuuttaan: Mitä nyt?! No voisihan tuota vaikka käydä puistossa soittelemassa ja vaikkapa Mapen kanssa, bodhranisti kun on. Niinpä päädyimme puiston kautta nautiskelemaan illasta keskustellen aiheista, kuten laadukkaat ja tunnelmalliset historialliset sarjat. Minä vannoin Sharpen nimeen ja Mape Hor

nblowerin. Kulttuurivaihdon nimissä kulutin tulevat päivät nautiskelle täysin rinnoin jo iäkkäästä, mutta laadukkaasta brittielokuvasarjasta.

Niinpä koitti aika, hyvin pian, kun pelimainos ilmaantui jotakuinkin jokaiseen sosiaaliseen mediaan, jonne minulla oli pääsy. Ilmoittauduin pian ja liitin vielä ilmoittautumiseen MIDI-lennätinviestinä ilmoittautumislomakkeen vastauksineen, kun pelinjohto sitä selkeästi havitteli. Molemmat viestit saapuivat perille ja selvisi, että tulisin pelaamaan jonkinlaista pseudo-Hornbloweria, joka oli hyvin tervetullut hahmo, ainakin ajatuksena.

Kehuin pelinjohtoa onnistuneesta mainonnasta! Pelinjohtajat kovin usein unohtavat viidakkorummun ja peli-ilmoituksen annin tärkeyden, kun pelaaja harkitsee ilmoittautuvansa. Tällä kertaa molemmat puolet oli hoidettu oikein mainiosti ja pian oli jo nettisivutkin pystyssä! Toisaalta peli oli myös hyvin vetovoimainen genren ja kirjoittajiensa puolesta. Larppi vaikutti jo ensimetreillä laadukkaalta ja onnistuvalta kokonaisuudelta.

Viimeistelty midshipmanin hattu

OIEI Kuhisi

Kaikki olivat innoissaan ja monet tiesivät jo suuntaviivoja hahmoilleen. Aloitettiin proppaaminen. Tarinan mukaan pelinjohto ei ollut sinänsä suunnitellut tästä spektaakkelista pukupeliä, mutta "pelaajat pilaavat pelin kuin pelin" ja niinpä siitä tuli juuri sellainen. Enkä tahdo siis sulkea pois myös pelin sisällöllistä puolta, eli ei siis pukupeli siinä patsastelumielessä, vaan pelaajat tahtoivat sijoittaa ulkoasuun enemmän kuin pelinjohto oli osannut arvatakaan.

Hahmo ja hetket ennen peliä

Hahmot saapuivat kohtuudella, vajaata viikkoa ennen peliä. Tämä on myöhäinen ajankohta, vaikkakin jossain määrin yhteisön hyväksymä, ainakin viimevuosina. Kaksi viikkoa olisi parempi aika, sillä viimeinen viikko ennen peliä on aina niin kovin kiireinen. Kuitenkin jonkinlaiset lyhythahmot ja tunnelmointimateriaalia oli nettisivuilla, joten sieltä pystyi jo päättelemään tärkeimpiä kontakteja ja proppaukseen suuntia. Pelinjohto vastaili kohtuudella kyselyihin ja kertoi ajoittain aivan pyytämättäkin lisää hahmosta ja mitä siihen oli suunniteltu, jo hyvissä ajoin ennen hahmon lähettämistä.

Hahmoni oli pelin luonteeseen sopiva. Hyvin pintapuolinen faktuaalisesta tiedosta, mutta syvällä hahmon lapsuudessa, tunnemaailmassa ja viimepäivien tapahtumista. Hyvin vähän turhaa, jos lainkaan täytetekstiä/suuren linjan kuvauksia maailmasta. Hahmo tarttui olennaiseen niin tekstin kuin kronologiankin suhteen. En edes osannut kaivata kontaktilistaa, mutta sellainen onnekseni kuitenkin toimitettiin ennen peliä. Se ilman muuta helpotti hahmon ulkoisten tuntemuksien kehittelyissä.

Chesterfordin nuorukaiset (kuvaaja: Firafury)

Propit valmistuivat peliä edeltävänä iltana ja saavuin pelipaikalle muutaman minuutin myöhässä sovitusta ajasta, sotilastakki nappeineen painoi yllättävän paljon ja muutakin proppia oli mukana. Pelinjohto toivotti minut tervetulleeksi ja sain nopean sanallisen opastuksen haluamiini kohteisiin pelipaikalla. Myönnän olleeni aikataulusta skeptinen, tarvittaisiinko aikaa todella kaikille pelaajille niin paljon? Kyllä tarvittiin, siinä ehti sopivasti tervehtiä kaukaisemmat tutut, vetää propit päälle sekä keskustella in- ja off-asioista. Sitten alkoikin jo alkubriiffi.

Seuraavalla kerralla odotettavissa Midshipman Chesterford ja Perhe Helvetistä, Luutnantti Chesterford: FLASHMAN!!! sekä kaikkien suuresti odottama trilogian neljäs ja viimeinen osa Sir Chesterford Sotii jälleen!

Esittäytyminen osa 6: Kolmaskin yllätys!

Mörrimöykky menneisyyden tulevaisuuksista

Niinpä niin. Osa täällä larppaamista blogaavasta väestä omaa myös muita föörymeitä kokemuksiensa jakamiseksi, minulle tämä on ainoa ja itseasiassa tännekin päädyin osittain kirjoittamaan yleisön pyynnöstä. Nyt kun ei tarvinnut itse alkaa blogia perustamaan, se kävi helposti.

Itse en koe kuuluvani tuohon joukkoon, joka profiloi itsensä elämäntapalarppaajiksi. Kenties voin kuitenkin sanoa joskus olleeni sellainen ja kuitenkin nykyinen asennoitumiseni larppaamista kohtaan on enemmänki "voi luoja haluanko edes harrastaa vai teenkö tätä vain koska jotkut ystävätkin tekevät" -linjoilla. Samapa se mikä on motiivina, koska hauskuutta riittää ja ihmisellä pitää olla työtä. Larpeissa on työtä, olivatpa ne omia tai eivät. ... Aasi parka.

Ilmeisesti on kohtuullista ja suotavaa kertoa tässä esittäytymisessä myös jotain siitä, kuinka tänne (blogiin) päätyi. Taisin löytää sen vahingossa jostain toisesta sosiaalisesta mediasta. Melko nopeasti totesin tilanteen: kirjoittajat ovat hyvää seuraa ja voisin kantaa kortteeni kekoon. Huhujen mukaan, vaikka sanani ovat epäilemättä myös sivaltaneet pelinjohtajia vereslihalle, on aikaisemmissa kirjoitelmissani ollut myös viihteellisiä ominaisuuksia.

Tähän tukeutuen rohkenin:
[12-10-11] <@Joren> Danju: Saanko määki kirjottaa teän larppiblogiin?

Cthulhu on lähellä sydäntäni

Nyt tarkkaavainen silmä jo huomasi! Kuinka kehtasinkin! Pyysin pääsyä jo monta päivää sitten, mutta kirjoitan vasta nyt. Ovatko tarkoitusperäni riittävän intensiiviset tälle blogille, jossa larppaamista, larppaajia ja ennen kaikkia pelinjohtajia rakastetaan hekumallisesti?!

Vetoan kiireeseen! Todellakin, viimeiset kolmisen päivää ovat ruttaantuneet muutaman vartin mittaiselta tuntuneeksi osuudeksi elämää. Eräs kulttuuriosuuskunta on ottanut ensin karhun osansa, sitten Oulun Ylioppilasteatteri ry. tuotantoineen on imenyt loputkin mehut, jättäen jäljelle väsyneen, savuisen, kahvinhajuisen koirankävelyttäjän.

Zombie Walk Oulu räyh!

Siinäpä kuittasinkin ovelasti merkittävimmät harrastukseni, joten niistä ei tarvitse sen enempää puhuakaan. Puvustukseen, tarpeistukseen ja lavastukseen (aka. skenografiaan) olen törmännyt larppaamisen lisäksi entisessä päivätyössäni lavastajan assistenttina ja toivonkin työllistyväni takaisin teatteritekniikkaan, kun se vain on mahdollista.

Yleensä suoriudun peliympäristöjen asettamista visuaalisista paineista varsin mallikkaasti. Silloin tällöin pyydettäessä olen myös osallistunut peliympäristön lavastukseen ja noista kerroista kiitosta riittää nolostumiseen asti. Onneksi kaikki unohtuu aikanaan ja loppujenlopuksi kädentyöt ovat se helpoin osuus ilmeen luomisesta.

Tässä larppaan jossain Kuopiossa

Pelinjohtamistakin harrastelen silloin tällöin. Lähinnä painottuen sanalle silloin, kenties noina jo aikaisemmin kirjoitelmassa mainittuina elämäntapa-aikoina. Paras peleistäni oli Rovaniemellä kauan sitten pitämäni Satujenmaa II GrIeFpLaY, zombie-selviytymispeli. Tuon ensimmäisen oman pelini jälkeen olen löytänyt korvaamatonta kirjoitus- ja järjestelyapua sekä tietenkin liudan luotettuja, rakkaita ystäviä jakamaan pelinjohtamisen taakkaa...

Ystävät pitävät miehen tiellä

Hups! Viesti vierähti pitkänlaiseksi ja tarkoitukseni ei ollut väsyttää lukijoita pois blogin seuraamisesta, joten on aika päättää se satunnaisiin selityksiin harrastuksista (muista kuin edellä mainituista) ja muusta sen sellaisesta. Monien larppaajien tapaan harrastan valokuvaamista, käsitöitä, ruoanlaittoa, stressaamista, kiirehtimistä, audiovisuaalista viihdettä ja silloin tällöin yritän liikkua urheilullisessakin mielessä. Lisäksi soittelen muutamaa soitinta, lähinnä irlantilaisessa mielessä, joista vahvin on mandoliini.

Seuraavalla kerralla odotettavissa Herra Chesterfordin seikkailuita: Oletko valmis sotaan Brenkku-Benkku?, Midshipman Chesterford ja Perhe Helvetistä, Luutnantti Chesterford: FLASHMAN!!! sekä kaikkien suuresti odottama trilogian neljäs ja viimeinen osa Sir Chesterford Sotii jälleen!