Sing, primadonna, once more

Tulin, näin, larppasin. Lordi Chesterfordin lyhtyjuhlat lensivät osaltani ohi oopperadiivan (perheen kesken tuttavallisesti Oopperan Hiiva) Marigoldin kengissä.

En tiedä liekö kyse ollut omista liian suurista odotuksista, liian monta kokkia sopassa-syndroomasta, ajanpuutteesta vai siitä että oon vaan kauhian huono larppaaja, hahmoni peli oli minulle pieni pettymys. Toki peli oli ulkoisilta puitteiltaan hieno, ihmiset uskomattoman kauniisti propattuja ja lähes kaikilla muilla pelaajilla kuulemani mukaan hyvä peli, mutta West Endin laululintu vietti suurimman osan pelistään yksin hieman ikävissään. Nautin kyllä fiilistelystä, mutta kun hahmolla on vain yksi läheinen kontakti joka viettää tämän kanssa aikaa ja luonnollisesti haluaa välillä pelata omia juoniaan, ei jäljelle jäävän yksinäisen superjulkkiksen (jolle kukaan ei oikeastaan uskalla tulla puhumaan) osa ole eläytymisen riemujuhlaa. Varsinkaan kun kukaan ei tiedä hahmon häpeällisiä salaisuuksia, joiden johdosta odotin etukäteen peliini riemukkaita häväistysjuttuja ja kiristystä.

Tietysti pelissä oli hyviä ja vaikuttavia hetkiä, esimerkiksi oma oopperaduettoni tai mystikkoruhtinaan ektoplasmaseanssi, ja ne hetket kun ovet aukeavat edessäsi ja viitta nostetaan harteilta valkoisin hansikkain. Kuitenkin se, että hahmoni tärkeimmäksi juoneksi muodostui tämän valkoinen kameli joka myytiin paronittarelle pelin aikana jätti hieman kylmäksi ja mielipiteeni onkin että Henrietta Marigold olisi toiminut paremmin NPC-hahmona, jolloin olisi ollut myös helpompaa tietää mitä hahmolta toivotaan ja minkälaisen vaikutelman tämän tulisi luoda ympäristöönsä. En kuitenkaan kadu osallistumistani peliin, sainhan ommeltua hienon mekon jolle tulee varmasti käyttöä tulevaisuudessa, laulaa, saunoa, kaikkea sitä mistä tässä harrastuksessa pidänkin!

Nyt nostetaan sitten leuka pystyyn ja lähdetään kohti uusia haasteita, elämme nimittäin jännittäviä aikoja. Useampi projekti porisee hiljalleen tulilla, vaikka jo näppejä polttelisi alakaa hämmentämään soppaa. Palaan varmasti asiaan ainakin yhden larpin tiimoilta lähiaikoina, mutta sanonpa vaan että esimerkiksi Korpi-virastossa jyllää jälleen!

Herra Chesterfordin seikkailuita: Oletko valmis sotaan Brenkku-Benkku?

Kolmikolkka H&M:n huopahatusta.

Aikaisemmin lupasin kirjoittaa neliosaisen trilogian, kuten taiteen sääntöihin kuuluu, ahkeran nuoren herran, Bernard Chesterfordin seikkailuista. Koska loppubriiffit voivat venyä kovin pitkiksi, pidätän oikeuden jakaa halutessani tarinan useampaan osaan.

Epäilemättä pelinjohto on jo jossain määrin odottanut tekstiä siitä, mitä tapahtui, mihin se johti ja mitkä olivat tulevaisuuden suunnitelmat. Puhutaan nyt kuitenkin aluksi pelistä ennen peliä!

Kesä kääntyi lopulleen, Ylioppilasteatterin teettämät hommat vähenivät ja lopulta lähes loppuivat. Intensiivisesti tekemään tottunut Jori pyöriskeli iltaisin ATK-tuolillaan ja mietti tulevaisuuttaan: Mitä nyt?! No voisihan tuota vaikka käydä puistossa soittelemassa ja vaikkapa Mapen kanssa, bodhranisti kun on. Niinpä päädyimme puiston kautta nautiskelemaan illasta keskustellen aiheista, kuten laadukkaat ja tunnelmalliset historialliset sarjat. Minä vannoin Sharpen nimeen ja Mape Hor

nblowerin. Kulttuurivaihdon nimissä kulutin tulevat päivät nautiskelle täysin rinnoin jo iäkkäästä, mutta laadukkaasta brittielokuvasarjasta.

Niinpä koitti aika, hyvin pian, kun pelimainos ilmaantui jotakuinkin jokaiseen sosiaaliseen mediaan, jonne minulla oli pääsy. Ilmoittauduin pian ja liitin vielä ilmoittautumiseen MIDI-lennätinviestinä ilmoittautumislomakkeen vastauksineen, kun pelinjohto sitä selkeästi havitteli. Molemmat viestit saapuivat perille ja selvisi, että tulisin pelaamaan jonkinlaista pseudo-Hornbloweria, joka oli hyvin tervetullut hahmo, ainakin ajatuksena.

Kehuin pelinjohtoa onnistuneesta mainonnasta! Pelinjohtajat kovin usein unohtavat viidakkorummun ja peli-ilmoituksen annin tärkeyden, kun pelaaja harkitsee ilmoittautuvansa. Tällä kertaa molemmat puolet oli hoidettu oikein mainiosti ja pian oli jo nettisivutkin pystyssä! Toisaalta peli oli myös hyvin vetovoimainen genren ja kirjoittajiensa puolesta. Larppi vaikutti jo ensimetreillä laadukkaalta ja onnistuvalta kokonaisuudelta.

Viimeistelty midshipmanin hattu

OIEI Kuhisi

Kaikki olivat innoissaan ja monet tiesivät jo suuntaviivoja hahmoilleen. Aloitettiin proppaaminen. Tarinan mukaan pelinjohto ei ollut sinänsä suunnitellut tästä spektaakkelista pukupeliä, mutta "pelaajat pilaavat pelin kuin pelin" ja niinpä siitä tuli juuri sellainen. Enkä tahdo siis sulkea pois myös pelin sisällöllistä puolta, eli ei siis pukupeli siinä patsastelumielessä, vaan pelaajat tahtoivat sijoittaa ulkoasuun enemmän kuin pelinjohto oli osannut arvatakaan.

Hahmo ja hetket ennen peliä

Hahmot saapuivat kohtuudella, vajaata viikkoa ennen peliä. Tämä on myöhäinen ajankohta, vaikkakin jossain määrin yhteisön hyväksymä, ainakin viimevuosina. Kaksi viikkoa olisi parempi aika, sillä viimeinen viikko ennen peliä on aina niin kovin kiireinen. Kuitenkin jonkinlaiset lyhythahmot ja tunnelmointimateriaalia oli nettisivuilla, joten sieltä pystyi jo päättelemään tärkeimpiä kontakteja ja proppaukseen suuntia. Pelinjohto vastaili kohtuudella kyselyihin ja kertoi ajoittain aivan pyytämättäkin lisää hahmosta ja mitä siihen oli suunniteltu, jo hyvissä ajoin ennen hahmon lähettämistä.

Hahmoni oli pelin luonteeseen sopiva. Hyvin pintapuolinen faktuaalisesta tiedosta, mutta syvällä hahmon lapsuudessa, tunnemaailmassa ja viimepäivien tapahtumista. Hyvin vähän turhaa, jos lainkaan täytetekstiä/suuren linjan kuvauksia maailmasta. Hahmo tarttui olennaiseen niin tekstin kuin kronologiankin suhteen. En edes osannut kaivata kontaktilistaa, mutta sellainen onnekseni kuitenkin toimitettiin ennen peliä. Se ilman muuta helpotti hahmon ulkoisten tuntemuksien kehittelyissä.

Chesterfordin nuorukaiset (kuvaaja: Firafury)

Propit valmistuivat peliä edeltävänä iltana ja saavuin pelipaikalle muutaman minuutin myöhässä sovitusta ajasta, sotilastakki nappeineen painoi yllättävän paljon ja muutakin proppia oli mukana. Pelinjohto toivotti minut tervetulleeksi ja sain nopean sanallisen opastuksen haluamiini kohteisiin pelipaikalla. Myönnän olleeni aikataulusta skeptinen, tarvittaisiinko aikaa todella kaikille pelaajille niin paljon? Kyllä tarvittiin, siinä ehti sopivasti tervehtiä kaukaisemmat tutut, vetää propit päälle sekä keskustella in- ja off-asioista. Sitten alkoikin jo alkubriiffi.

Seuraavalla kerralla odotettavissa Midshipman Chesterford ja Perhe Helvetistä, Luutnantti Chesterford: FLASHMAN!!! sekä kaikkien suuresti odottama trilogian neljäs ja viimeinen osa Sir Chesterford Sotii jälleen!

Peli nimeltä lady Chesterfordin (eli meikän!) lyhtyjuhlat

Kaikkihan sitä hehkuttivat. Mekin kirjoittelimme tänne muutaman merkinnä siitä kuinka odotimme tulevaa peliä, joka vetoaa pohjoisen larppikansan sydämiin yhdistämällä steampunkia, viktoriaanisia pukuja sekä jane austen -henkistä romantiikkaa. Kukaan ei kuitenkaan ole kirjoittanut tänne aiheesta mitään, vaikka peli oli jo viikko sitten. Päätinpä olla nyt rohkea, tarttua vertauskuvallista härkää sarvista ja kirjoitella jotain omasta näkökulmastani. Aluksi ajattelin kirjoittaa semmoisen hahmon tunne-elämää kuvastavan debrief-tyyppisen asian, mutta en minä sitten jaksanutkaan.

Ja heti aluksi minun täytyy myöntää jotain, kun sain hahmoni peliin, tai jo silloin kun tiesin mitä tulen pelissä pelaamaan, en ollut kovin innostunut. Juhlien emännän ja keski-ikäisen rouvan pelaaminen kuulosti joltain mitä olen kokenut niin monta kertaa aiemminkin. Tämänkö vuoksi minä larppaan? Että saan kerrasta toiseen ne samat luottohahmot, jotka voin pelata kunnialla läpi ja tyydyttää pelinjohtajan taiteellisen vision.  Tuntui, että hahmostani en löytänyt mitään mitä pelata, mitään mistä tarttua kiinni. Ensimmäisen kerran larppiurani aikana jouduin laittamaan hahmosta palautetta sen kirjoittajalle. Minulla oli paljon kysymyksiä hahmostani ja vaikka minua myöhemmin hävettikin hieman turhanpäiväiseltä tuntuva nurinani, niin silti ymmärsin, että on paljon parempi esittää kysymyksiä etukäteen ja keskustella hahmosta kirjoittajan kanssa, kuin nurista jälkikäteen, että hahmo oli huono. Koska pelaaja itse voi tehdä pelistä itselleen mieluisan. En voi olettaa, että pelinjohtajat tarjoavat meille kaiken kultaisella tarjottimella tai että kiireessä ja paineen alla, kaikkien hahmojen sielunelämä ja luonne on osattu kirjoittaa kirkkaan palavasti sinne hahmoon, niin että vähä-älyisempikin larppaajankutale (minä) ymmärtää.

Rakas perheeni.

No. Muutaman ytimekkään sähköpostiviestittelyn jälkeen olin lähdössä peliin jo paljon paremmalla mielellä. Pelipaikalla käydyt keskustelut vastapelaajieni kanssa toivat mukavasti lisäsyvyyttä hahmoihin ja heidän välisiin suhteihin. Tämmöinen alkukeskustelu pitäisi muistaa tehdä aina, huolimatta siitä kuinka selkeältä kaikki vaikuttaa.

Peli alkoi, ja sujui oikein hyvin. Lordi ja Lady Chesterford (eli siis mieheni ja minä) olivat järjestäneet juhlat, joihin oli kutsuttu kaikki Tärkeät Tyypit, jotka voisivat suosiollaan edes auttaa perhettämme aatelisarvon hankinnassa. Mitä erikoisempia tempauksia keksivät vieraat sekä oma perhe, toivat mukavasti lisäpäänsärkyä juhlien järjestämisen ohella.

Puvut oli hienoja ja meiniki hauskaa.

Koska tämä merkintä on pituudessaan jo nyt varmaa kärsimystä (piristin sitä muutamalla kuvalla kuitenkin, kuvat on ottanut Saida Inkeri Jäntti) niin tyydynpä vain toteamaan, että peli meni oikein mainiosti ja oli parempi kuin odotin. Tapahtumassa oli muutenkin erittäin hyvä henki ja meiniki, hauskuutta riitti. Monet pelaajat jäivät kaipaamaan lisää ja pelinjohto onkin luvannut jatko-osan "Höyryn viemää" ensi kesälle. Jatko-osalta odotan ilmalaivapiraatteja. (En kyllä yhtään tiedä onko niitä luvassa, mutta jos ei niin pitää varmaan hankkia moisia itse.)



 

Esittäytyminen osa 6: Kolmaskin yllätys!

Mörrimöykky menneisyyden tulevaisuuksista

Niinpä niin. Osa täällä larppaamista blogaavasta väestä omaa myös muita föörymeitä kokemuksiensa jakamiseksi, minulle tämä on ainoa ja itseasiassa tännekin päädyin osittain kirjoittamaan yleisön pyynnöstä. Nyt kun ei tarvinnut itse alkaa blogia perustamaan, se kävi helposti.

Itse en koe kuuluvani tuohon joukkoon, joka profiloi itsensä elämäntapalarppaajiksi. Kenties voin kuitenkin sanoa joskus olleeni sellainen ja kuitenkin nykyinen asennoitumiseni larppaamista kohtaan on enemmänki "voi luoja haluanko edes harrastaa vai teenkö tätä vain koska jotkut ystävätkin tekevät" -linjoilla. Samapa se mikä on motiivina, koska hauskuutta riittää ja ihmisellä pitää olla työtä. Larpeissa on työtä, olivatpa ne omia tai eivät. ... Aasi parka.

Ilmeisesti on kohtuullista ja suotavaa kertoa tässä esittäytymisessä myös jotain siitä, kuinka tänne (blogiin) päätyi. Taisin löytää sen vahingossa jostain toisesta sosiaalisesta mediasta. Melko nopeasti totesin tilanteen: kirjoittajat ovat hyvää seuraa ja voisin kantaa kortteeni kekoon. Huhujen mukaan, vaikka sanani ovat epäilemättä myös sivaltaneet pelinjohtajia vereslihalle, on aikaisemmissa kirjoitelmissani ollut myös viihteellisiä ominaisuuksia.

Tähän tukeutuen rohkenin:
[12-10-11] <@Joren> Danju: Saanko määki kirjottaa teän larppiblogiin?

Cthulhu on lähellä sydäntäni

Nyt tarkkaavainen silmä jo huomasi! Kuinka kehtasinkin! Pyysin pääsyä jo monta päivää sitten, mutta kirjoitan vasta nyt. Ovatko tarkoitusperäni riittävän intensiiviset tälle blogille, jossa larppaamista, larppaajia ja ennen kaikkia pelinjohtajia rakastetaan hekumallisesti?!

Vetoan kiireeseen! Todellakin, viimeiset kolmisen päivää ovat ruttaantuneet muutaman vartin mittaiselta tuntuneeksi osuudeksi elämää. Eräs kulttuuriosuuskunta on ottanut ensin karhun osansa, sitten Oulun Ylioppilasteatteri ry. tuotantoineen on imenyt loputkin mehut, jättäen jäljelle väsyneen, savuisen, kahvinhajuisen koirankävelyttäjän.

Zombie Walk Oulu räyh!

Siinäpä kuittasinkin ovelasti merkittävimmät harrastukseni, joten niistä ei tarvitse sen enempää puhuakaan. Puvustukseen, tarpeistukseen ja lavastukseen (aka. skenografiaan) olen törmännyt larppaamisen lisäksi entisessä päivätyössäni lavastajan assistenttina ja toivonkin työllistyväni takaisin teatteritekniikkaan, kun se vain on mahdollista.

Yleensä suoriudun peliympäristöjen asettamista visuaalisista paineista varsin mallikkaasti. Silloin tällöin pyydettäessä olen myös osallistunut peliympäristön lavastukseen ja noista kerroista kiitosta riittää nolostumiseen asti. Onneksi kaikki unohtuu aikanaan ja loppujenlopuksi kädentyöt ovat se helpoin osuus ilmeen luomisesta.

Tässä larppaan jossain Kuopiossa

Pelinjohtamistakin harrastelen silloin tällöin. Lähinnä painottuen sanalle silloin, kenties noina jo aikaisemmin kirjoitelmassa mainittuina elämäntapa-aikoina. Paras peleistäni oli Rovaniemellä kauan sitten pitämäni Satujenmaa II GrIeFpLaY, zombie-selviytymispeli. Tuon ensimmäisen oman pelini jälkeen olen löytänyt korvaamatonta kirjoitus- ja järjestelyapua sekä tietenkin liudan luotettuja, rakkaita ystäviä jakamaan pelinjohtamisen taakkaa...

Ystävät pitävät miehen tiellä

Hups! Viesti vierähti pitkänlaiseksi ja tarkoitukseni ei ollut väsyttää lukijoita pois blogin seuraamisesta, joten on aika päättää se satunnaisiin selityksiin harrastuksista (muista kuin edellä mainituista) ja muusta sen sellaisesta. Monien larppaajien tapaan harrastan valokuvaamista, käsitöitä, ruoanlaittoa, stressaamista, kiirehtimistä, audiovisuaalista viihdettä ja silloin tällöin yritän liikkua urheilullisessakin mielessä. Lisäksi soittelen muutamaa soitinta, lähinnä irlantilaisessa mielessä, joista vahvin on mandoliini.

Seuraavalla kerralla odotettavissa Herra Chesterfordin seikkailuita: Oletko valmis sotaan Brenkku-Benkku?, Midshipman Chesterford ja Perhe Helvetistä, Luutnantti Chesterford: FLASHMAN!!! sekä kaikkien suuresti odottama trilogian neljäs ja viimeinen osa Sir Chesterford Sotii jälleen!

Pelipaikkana Sanginjoki

Kesäinen Sanginjoki Kaisan kuvaamana

Pelipaikoista tulee Oulun kokoisessa kaupungissa nopeasti aktiiviselle larppaajalle tuttuja. Tutuimmat pelipaikat tuntuu melkein toiselta kodilta, tai vähintäänkin yhdistyksen omalta kesämökiltä. Siinä missä tuttuun pelipaikkaan on aina hauska palata, on uuteen pelipaikkaan joka kerta yhtä jännittävää tulla, joten molemmissa on puolensa. Aloitankin tällä alustuksella ensimmäisen pelipaikkakertomuksen, jonka aiheena on rakkaista rakkain Sanginjoen leirikeskus.

Sanginjoen leirikeskuksessa pelattiin mun ihkaensimmäinen larppi ja siitä saakka sinne on ollut tosi mukava palata. OIEIn pelihistoriaa tarkastellessa käy nopeasti varsin ilmeiseksi, ettei missään muualla ole pidetty niin paljon pelejä kuin Sanginjoella - ja mikäpä siinä, sillä idyllisestä leirikeskuksesta onkin ollut yllättävän moneksi. Siitä huolimatta, että Sanginjoen yleisin ja ilmeisin käyttötarkoitus on ollut toimia kylänä erilaisissa fantasiapeleissä, niin Sanginjoki on taipunut myös tutkimuskeskukseksi tai tulevaisuuden sotatilaisen Marsin turvataloksi, noin niin kuin esimerkkejä tarjotakseni.

Sanginjoki on jo niin tuttu pelipaikkana, että pelinjohtajat toisinaan vääntyvät melkoisille mutkille naamioidakseen rakkaan S-joen muistuttamaan jotakin muuta kuin kaupungin omistamaa leirikeskusta, usein varsin onnistuneesti. Toisinaan naamiointiin taas ei ole tarvetta, sillä moniin peleihin Sanginjoki sopii juuri sellaisenaan. Tilaa on paljon ja senpä vuoksi Sanginjoki sopiikin erityisesti isompien pelien järjestämiseen . Tilat ovat muutoinkin mainiot, mutta erityisesti oikeuteensa Sanginjoki pääsee kauniina, lämpimänä kesäpäivänä - pihan nuotiopaikalla voisi viettää montakin laiskaa ja tyytyväistä tuntia vain rentoutuen kesäkuumalla.

Sanginjoelle on aina mukava tulla, vaikka poistuessaan onkin saanut hyvin todennäköisesti mukaansa flunssan. Keittiön aamuiset ja iltaiset väsyneet jutut, saunan tutut löylyt, sukellusvene ja sanginjoen rauhaisat metsät ovat kaikki omana osanaan luomassa pelipaikalle omaa eksotiikkaansa. Sanginjoella on vietetty monet pikkujoulut, halloweenit ja kesäkautta on sekä avattu että lopeteltu Sanginjoella. Vaikka paikalla ollessa aina muistaa ne huonotkin jutut: kylmät lattiat, homeen ja makuuhuoneiden kattopatterit, niin kummasti pitkään toisaalla pelattuaan alkaa Sanginjokea kaivata, näin ainakin minulle käy.

Sanginjoki kuuluu minun muistoissani erityisesti talveen ja on tavallaan jo kiinteä osa omaa joulunodotustani - ja niin kuin monena vuonna tätä ennen, myös tämän vuoden pikkujoulupeli pelataan Sanginjoella. Sitä odotellessa kysynkin teiltä lukijoilta: Mikä on sinun paras Sanginjoki-muistosi?

Toinenkin yllätys!

Mitä isot ensin, sitä pienet perässä - tai tämmöset keskimittaiset. Eli heissan, oon Elisa, 22-vee larppaajarouva Oulusta ja minäkin kauniisti pyytäessäni pääsin osallistumaan tähän hupiin, kiitos siitä tytöille. :)

Larppaaminen on mun harrastus, ja ainoa sellainen, jos aivan tarkkoja ollaan. Periaatteessa oon larpannu 14-vuotiaasta saakka, mutta käytännössä pelejä on takana verrattain vähän näin niinku kahdeksan vuotta harrastaneelle. Tämä siksi, että (vaikka se nyt kuulostaakin sangen kummalliselta) toisinaan vuosien mittaan aina unohdin larppaamisen kokonaan, ja kävin peleissä lähinnä satunnaisesti, sillon ku hoksasin johonki ilmottautua. Sillä aikaa ehtikin mennä moni aivan mahtava larppi ohitte.

Viime vuonna otin kuitenkin ittiä niskasta kiinni ja aloin harrastamaan ihan oikiasti ja peleissä oon pari vuotta kulkenut melko ahkerastikin. On ollut ihan hirmuisen mukavaa, ja se kaikenlainen oheistoiminta, joka tähän harrastukseen liittyy on kuin varkain hiipiny myös tämän tytön elämään. Nykyään tykkään mm. ommella seurassa, tanssahdella kaikenlaisia rauhallisehkoja larppikelepoja tansseja ja hiukan oon jo päässyt myös pelien kirjoitustoimintaankin tutustumaan, vaikka eka ihan oma (ja myöskin Maikin oma) larppi onkin tulossa vasta ensi kesälle.

Oon saanut larppaajista tosi nopeasti tämän viimeisimmän vuoden aikana itselleni myös hyviä kavereita, tovereita ja ystäviä. Larppaaminen vaatii tietynlaista persoonaa, täytyy osata luottaa muihin ympärillään, kun lähtee larppaamaan ja ehkä justiin siitä syystä larppaajien kanssa on niin helppo ystävystyä, kun yhteinen luottamus on ensimmäisestä pelistä lähtien läsnä. Tai sitte tämän harrastuksen piirissä on vaan ihan mahtavia tyyppejä! Jälkimmäisen voin ainakin allekirjottaa.

Larppaamisen lisäksi mun elämään kuuluu kaksi kissaa ja aviomies, toiveet työllistyä päiväkotiin, asioista innostuminen, nauraminen, piirustelu, valokuvaus, erilaiseen TV-viihteeseen koukuttuminen ja animaatioitaiteen rakastaminen. Multa voi ootella semmosia hypetystyyppisiä postauksia, mutta koitan myös joskus puhua ihan vakavissaan asiaa. Näin siis tänä lokakuisena iltana - seuraavaan kertaan saakka näkemiin!

Vuosijuhlissa vieraita vastaanottamassa,
hobittiteeman mukaisesti pukeutuneena tottakai! :)

Yllätys!

Vuosijuhlissamme ilmaisin intoni kirjoittaa tähän blogiin satunnaisesti - mikään säännöllinen ei minulta onnistuisikaan. Tytöillä ei ollut pokkaa sanoa minulle ei, joten täällä sitä ollaan!

Kuten varmaan kaikki, useimmat, teistä tietävät, olen Maikki. Oululainen liveroolipelaaja joka, kuten muutkin tässä porukassa, harrastaa kaikkea aiemmin tässä blogissa lueteltua oheistoimintaa tämän varsinaisen harrastuksen ohella. Larppaajuus on kasvanut sisälläni pian kuusi vuotta ja voin rehellisesti sanoa, että se iso tekijä siinä kuinka määrittelen identiteettiäni.



Alkuun täytyy myöntää se fakta, jonka olen viime aikoina huomannut: täytyy olla vähän masokisti jos rakastaa larppaamista. Ennen pelejä tuskastellaan sitä, kun ei ole proppeja/ei ole rahaa ostaa kankaita/ei ole aikaa ommella/ei ole tarpeeksi taitoja ommella/hahmot ovat myöhässä/materiaalia on liikaa opittavaksi/en muista edes oman hahmoni nimeä! Ja ei unohdeta kohtaa: miksi en koskaan osaa sanoa ei?
Listaa voisi jatkaa loputtamasti. Ainakin itse olen näiden asioiden kanssa tuskaillut, joskus jopa kaikkea ennen yhtä ja samaa peliä.

Mutta kuinka kliseistä se onkaan, kolikolla on aina myös kääntöpuolensa. Täytyy olla hullu, jos ei rakasta tätä harrastusta. Olenkin pitkään halunnut pelata tätä genreä/tälläistä hahmoa minulla ei ole koskaan aiemmin ollutkaan/onpa mukava puuhastella kavereiden kanssa/tätä peliä on odotettu!/teinpä ihanat propit ja ihan itse!/pelinjohto on tehnyt upeaa työtä ja sen kyllä huomaa/kaikki näyttää uskomattoman hyvältä/miten tämä turhanpäiväinen paskanjauhanta voi olla aina yhtä hauskaa?/ja lopussa tärkein: onpa nämä ihmiset aivan ihania/olempa onnekas/suurin osa ihmisistä jää paitsi niiin paljosta kun eivät ole mukana!

Lyhyesti ilmaistuna: onhan tämä hullun hommaa, mutta nautin jokaikisestä hetkestä!

Kesällä Auttikönkään muinaismarkkinoilla historiallisten
tanssien tanssiryhmän Louhen Korppien kanssa.