Midshipman Chesterford ja Perhe Helvetistä

Midshipman Chesterford (kuvaaja: Firafury)

Taannoin kuulin huhua, että pelistä kannattaisi kirjoittaa loppubrieffi pelinjohdolle, ennen kuin tapahtuma vaipui kullattuun unholaan. Myöhemmin olen todennut, että erityisesti terävimmät sanat tylsyvät helposti, kun niille vaan antaa aikaa. Niinpä, vaikka tässä tapauksessa teräville sanoille ei edes ole tarvetta, kuin korkeintaan muutaman mitättömän asian suhteen, kirjoitan pelistä itsestään vasta nyt, viikkoja pelin jälkeen. Omat arkikiireeni eivät siis ole päässeet millään tavalla vaikuttamaan kirjoitusaikatauluun, sen kiellän.

Koska alkubriiffi tuntuu aiheena kovin turhalta, en sinänsä pureudu siihen yhteisbriiffiin. Puhun mieluummin perheellemme tarjotuista tiedoista ja briiffistä, jossa vulgaaristi palvelusväki sai istua herrasväen keskuudessa ruokailusalissa. Onneksi emme pelanneet historiaa elävöittääksemme, sillä osa maailman historiallisesta raakuudesta luoduista mielikuvista hakattiin takaisin kurkkuun kysyvälle pelaajalle. Olin perehtynyt villillä antaumuksella pelin aikakauteen ja toivoin autenttisuutta, jos nyt ei sentään sitä elävöittämistä. Myöhemmin tulin käsitykseen, että pelin teeman kulmia oli vähän haluttu pyöristää, jotta toiset tapahtumat voitiin kirjoittaa peliin: Palvelusväellä oli oikeuksia. Enkä nyt puhu mistään "osa perhettä" oikeuksista, vaan palvelijoista, jotka olivat naimisissa JA raskaana. Lisäksi ansaitsevilta herrasmiehiltä oli kielletty heidän asemansa suomat oikeudet palvelustyttöjen kammareissa. My god! Hänen mitä Britannillisin Majesteettinsa Victoria pyörii haudassaan.

Kuitenkin alkushokin jälkeen koitti vihdoin se aika, johon oli viikkoja valmistauduttu. Peli sai alkaa. Clicheiseen ylhäisöjuhlatyyliin vieraat marssivat pitkää pihapolkua vastaanottoseurueen luo.

Seurasi larpin alkuvaihe, joka on tavalliseen tapaan täydellisen merkityksettömän tuntuinen. Vähän sivistynyttä sananvaihtoa siellä, hieman viinin lipittelyä täällä. Jotain rovastia piti nuoleskella. Valitettavasti olo ei ollut kuin Raptorilla kun mietiskelin siinä rovastin tytärtä ja taannoisia seikkailuitamme haltijalehdossa yksisarvisten keskellä. Virheitäkin oli nuori ja puhtoinen Midshipman Chesterford tehnyt.

Sisarusten välissä kohoaa kuin kiirastulesta kaksi vallanhimon syntistä pilaria. (kuvaaja: Firafury)

Lopulta, kun joku sopuavioliitto oli sovittu ilman pojan mielipidettä, isäni päätti osoittaa rakkautta ainoaa poikaansa kohtaan, kun siveyssääntöjen ja hyvän kristillisyyden nimissä kieltäydyin avioliitosta.Kipitin kiltisti silmääni pidellen pelipaikan yläkertaan maskipakille meikkaamaan mustaa silmää. Osoittautui, että onnistuin turhankin hyvin, kun paikalla olevista osa ilmeisesti päätyi luulemaan varsin komeaa mustaa silmääni oikeaksi, eikä suinkaan maskeeratuksi tapaukseksi.


Tummuvan mustelman maskaaminen oli tehty helpoksi, maskipakille oli hyvä pääsy, joka oli myös kohtalaisen huomaamaton. Lisäksi pakki oli lähellä tapahtumien keskipistettä, mistä tietenkin tulee pisteitä myös kotiin: kun ei tarvinnut juosta pitkin pihaa kaukaiselle saunarakennukselle, mikä on se tyypillisempi ratkaisu.

Näin jälkeenpäin ajatellen on koomista, että oma asemani rovastin vanhemman tyttären lapsen potentiaalisena isänä (samaan aikaan kun minua yritettiin naittaa pikkusiskolle) tuntui kyllä vakavalta ongelmalta, mutta silti asetin rakkaan siskoni ahdingon kaiken edelle. Rakkaat vanhempamme olivat päättäneet tuhota siis myös sikoni elämän orjuuttamalla hänet epäsovinnaiseen avioliittoon ja niinpä vanhempien suuruudenhullujen tekojen oli loputtava.

"Minä lähden nyt olemaan parempi mies kuin isäni - ja se ei vaadi paljoa."

Peli oli tekemisentäyteinen ja prottauminen oli pitkälti ällistyttävän ja fantastisen väliseen ojaan lankeavan juopon kesäenon tasoa. Eli monen näköistä löytyi, mutta maisema oli jokatapauksessa täynnä kauneutta! Epäilemättä näin pukupeliä tuskin tullaan näkemään aivan lähiaikoina Oulussa, edellisestäkin oli jo vuosia.

Vaikka pelipaikkaa oli kovasti lämmitetty, ei kolkkous ja kylmyys valitettavasti kaikonnut missään vaiheessa. Väliovettomuutta ja eteisettömyyttä vastaan pitivät pienet öljysähköpatterit juuri ja juuri pelipaikan lämpötilaltaan siedon rajoissa. Toki oli osunut harvinaisen kylmä syysviikonloppu, saimmehan ensimmäiset lumihiutaleetkin niskaamme larpin jälkeisenä yönä, mutta silti kylmyys kalvoi ja osaltaan pilasi hauskuutta.

Ruoka oli pitkälti fantastista ja kumma kyllä naposteltavalla pysyi jopa nälkä loitolla! Hieman jurppii, kuten tuntui jurppivan myös pelinjohtoa, että joku oli heittänyt pelin juustot pakastuslokeroon, eikä niistä päästy nauttimaan ennen kuin pari päivää larpin jälkeen. Suurkiitos palvelusväelle ja erityisesti viimehädän paikkaajalle, Talla-Hannalle, joka pelasti mahtavasti hätään joutuneet ystävät.

C'est la vie isä ja äiti, lapset lähti maailmalle! (kuvaaja Firafury)

Jarkon panostuksesta pikkujoulupeliin riippuu, kuka teki tämän vuoden parhaan larpin. Pelkäänpä että pystin voisi jo jakaa, mutta annetaan nyt mahdollisuus myös pikkujoulupelille. Myös Jarkko on kirjoittajana monella tapaa hyvämaineinen ja erikoislaadukas yksilö.

Tulossa jälleen: Luutnantti Chesterford: FLASHMAN!!! sekä kaikkien suuresti odottama trilogian neljäs ja viimeinen osa Sir Chesterford Sotii jälleen!

"Tämänkin mekon eteen ovat sadat pienet persialaiset käsiparit tehneet viikkokausia töitä!"

Valmistautuessani viikonlopun pelikoitokseen on mielessä pari kertaa käynyt proppien tekeminen ja kierrätys. Vaikka minullakin on kaapit, rekit ja laatikot täynnä vaatteita (etenkin sellaisia joita säästää "kun niitä nyt kuitenkin tulee tarvitsemaan jossakin pelissä") niin aina uuden pelimainoksen kilahtaessa eetteriin alkaa sitä alitajuisesti metsästämään niitä Täydellisiä Proppeja. Koko vaatevaraston sisältö vaikuttaa täysin vääränlaiselta, pliisulta, puhkikulutetulta ja mielikuvituksettomalta ja kuin väkisin jalat suuntaavat kaupungille kartoittamaan tarjontaa; kirpputorit, kangaskaupat, vaateliikkeet ja kierrätyskeskukset kolutaan läpi etsien hahmon syvintä olemusta. Pelin jälkeen kuitenkin vaivalla koottu asukokonaisuus usein unohtuu kaapin pohjalle, ja seuraavien pelien tullessa eteen iskee taas halu löytää jotain aivan uutta ja ennennäkemätöntä. "Eihän nuita proppeja enää kehtaa käyttää! Ne on niin nähty!"

Miksi sitten kaltaiseni larppaajat arastelevat proppien uudelleenkäyttöä? Kuka loppujen lopuksi muistaa, että vuonna 2010 Viivillä oli se sama harmaanvioletti mekko ainakin kolmessa pelissä päällä? Tai että se käytti sitä oranssia mekkoa koko kesän 2011? Kellä kiinnostaa? Totta kai huolellinen, pelimaailmaan sopiva proppaus hivelee silmää ja luo tunnelmaa, mutta samojen peruselementtien käyttö ei ole mitenkään hävettävää. Asustamalla ja yhdistelemällä proppeja uudella tavalla kokonaisuus voi todella helposti muuttua aikakaudesta ja maailmasta toiseen, usein ilman yhtäkään ommeltua pistoa. Siltikin säännöllisin väliajoin kuulee larppaajien kuittaavan propeistaan saamat kiitokset sanomalla "No nämähän mulla on ollut jo monessa pelissä". Ite ainakin syyllistyn siihen huomaamattani.

Yllä esimerkki saman vaatteen sovittamisesta eri tilaisuuksiin: Isoäidin mekko 70-luvulta on vuosien varrella muuntunut niin talvisodan aikaiselle tulkille kuin Villin lännen leidillekin.

Nyt kun olen pohtinut proppeja Tampereella pelattavan barokki-rokokoo-hovitanssiaispelin hahmolleni, kärvistelin ensin pitkin hampain sen ajatuksen kanssa että modaisin erilaisella alushameratkaisulla ja irtoapplikaation poistamisella Lyhtyjuhliin ompelemani paraatilaivan ajankuvaan suunnilleen sopivaksi. Miksi ihmeessä, kysyn näin myöhemmin - miksi en voisi vaan käyttää valmista asua ja muutella sitä hieman sen sijaan että vuodattaisin vastaavan määrän verta, hikeä, kyyneliä ja työtunteja uuteen projektiin? Ei ole edes sitä tekosyytä että kaikki olisivat nähneet jo proppini aikaisemmassa pelissä, sillä peli on, kuten mainitsin, Tampereella ja paikalle saapuu tasan kaksi ihmistä joiden kermaisen eläytymisen voin pilata olemalla samoissa vaatteissa...

Joskus on hyväksi olla vaan laiska, kierrättää hävyttömästi proppeja ja ottaa kaikki irti niistä kaikista saumuroiduista taftimetreistä, puretuista saumoista, silitetyistä laskoksista ja katkenneista rypytyslangoista (haet eternal)! Ei se haittaa vaikka hihat eivät ole periodimallia ja hameessa on liikaa laahusta! Ota rennosti, läski, ja eläydy! Tui tui!

Mistä tulikin mieleeni, mikä on teidän muiden käytetyin proppivaate ja kuinka moneen menoon ootte saanu sen muuntumaan?

- Viivi

Taustatutkimuksen sietämätön viekoittelevuus

Hahmoja varten on hirmuisen mukava tehdä taustatutkimusta. Ennen Lyhtyjuhlia taustatutkimusta teimme ystäväni Kaisan kanssa katselemalla Phileas Foggin animoitua matkaa maailman ympäri 80 päivässä, Sherlock Houndin seikkailuja, sekä Tähtisumua -elokuvaa. Itsekseni katselin myös muita ajankuvaa, erityisesti naisen asemaa kyseisen ajan yhteiskunnassa syventäviä elokuvia ja televisiosarjoja.

Taustatutkimus, kuten jokainen joskus erilaisia tutkielmia tehnyt tietää, on aikaa vievää puuhaa, myös silloin kun sitä tekee omasta puhtaasta halustaan - ja tästäkin syystä larppaus harrastuksena usein lohkaisee melko suuren palan aikaa elämästä, vaikka itse pelit eivät useinkaan vie pelaajan aikaa viikonloppua pidempään. Se ei kuitenkaan ole välttämättä paha asia, sillä mikäpä tieto ei olisi mieltä rikastuttavaa ja parhaiten asioita oppii juuri sen tietynlaisen inspiraation valtaamana, kun selailee nettiä ja mahdollisesti kirjallisiakin lähdeteoksia innostuksesta tutisten. Tästä syystä ei pelinjohtajienkaan tulisi epäröidä antaa pelaajille mahdollisimman paljon inspiraatiomateriaalia, sillä hahmo syventyy sellaista selaillessa melkein vahingossa. :)

Jokaista hahmoa varten tehty taustatyö on erilaista, eikä aina mittavaa googlausta ja kirjastotutkimista kuitenkaan tarvitse suorittaa. Toisinaan taas hahmon saatua mielen valtaa suunnaton, pakottava tarve kerätä erilaista materiaalia hahmoa rikastuttamaan. Näin kävi minulle noin viikko sitten, ja päädyin googlailemaan vielä vuoteeseen mentyänikin puhelimitse etäisesti hahmoon liittyvää videomateriaalia. Vielä en kerro tarkalleen, mistä on kyse (vaikka joku kyllä saattaakin sen jo tietää :D) vaan päätän tämän lyhykäisen merkinnän tähän hupaiseen videopätkään, johon törmäsin yöllisellä googlausretkelläni. :P

Luopumisen vaikeudesta

Tämän päiväisillä S-treffeillä oli puhe talven Sanginjoki-vuoroista, joiden varaamisen allekirjoittanut hoitaa. Kävi ilmi, että tulevasta vuodesta on tulossa oululaisella larppirintamalla reipas. That's good! Viikon päästä siis menen varaamaan talvihuvilaamme käyttöömme ja voin paljastaa: ensi vuoden ensimmäisen puolikkaan joka kuulle on tulossa peli! Pelinjohtajia en vielä paljasta, mutta näistä kuulette vielä :-)

Josta päästäänkin itse asiaan: vuoden puolikkaan viimeisestä pelistä tulen olemaan itse vastuussa - yhdessä ystäväni, kanssalarppaajani ja blogikumppanimme Elisan kanssa. Suurelle yleisölle onkin varmasti tuttu jo tänä kesänä ja syksynä promoamamme liveroolipeli Rakkauden kesä '67. Peli jäi tänä syksynä pitämättä ja hyvä niin, sillä silloisella kokoonpanolla toteutuessaan se ei olisi vastannut pelinjohdon toiveita ja oikeaa tunnelmaa.

Asiassahan kävi niin, että peruimme Rakkauden kesän viikkoa ennen pelipäivää. Se oli paha paikka, mutta oikea päätös. Minua huojentaa se, että moni pelinjohtaja on ollut samassa tilanteessa ennen meitä ja tulee olemaan tulevaisuudessakin. Emme olleet tämän asian kanssa yksin. Päätös pisti sydämeen, sillä pelistä oli tullut pelinjohtajien lempilapsi: syvästi rakastettu ja kaiholla odotettu. Peruminen tapahtui rakkaudesta, olimme selvästi arvioineet lasketun ajan väärin, sillä vielä ei ollut oikea aika saattaa lastamme maailmaan. Maailma ei ollut vielä valmis sille.

Vaikka nyt käytin sanaa "peruminen" niin asian laitahan ei ole ihan niin. Siirsimme Rakkauden kesän ensi kesään, parempaan aikaan ja (mahdollisesti myös) paikkaan. Uusimme konseptia hieman, sillä kohdeyleisöämme ei selvästikään napannut ajatus oman hahmon kirjoittamisesta (eikä ajatus alkusyksyn Koppanasta). Ei hätää! Onneksi pelinjohtokaksikolla on hiassaan liuta hyviä hahmoideoita ja juonia, joiden käyttämättä jättäminen harmitti jo ensimmäisen yrityksen aikana. Heti kun päätös siirtämisestä oli syntynyt, päätimme että tulemme kirjoittamaan hahmot itse. Sitähän me oikeasti oltiin haluttu kokoajan! Tajuttiin se vaan aivan liian myöhään :-)

Nyt siis vaan toivon, että ensi kesänä peli saa paremman ja runsaamman vastaanoton. Tuntuu, että jos ei muuta niin kohta löydetään Elisan kanssa itsemme kahdestaan hippeilemästä Koppanan rannalla, proppiviinejä juoden...



Kuvat: http://www.wussu.com/zines/oz01_04.htm ja http://jvbilli.files.wordpress.com/2010/12/makelovenotwar.jpg

Tulevaisuus

Kävin ihan huvikseni lukemassa omasta esittäytymisestä, että mitäköhän olen luvannut täällä kertoa. Etsin siis inspiraatiota. Inspiraatio on muutenkin jännä juttu. Monet puhuvat peliä kirjoittaessa siitä, että eivät ole esimerkiksi inspiroituneet kirjoittamaan hahmoja tai peliä, eikä siksi etene. Minullakin oli joskus tämä inspiroitumisidea, mutta nykyisin olen sitä mieltä, että kirjoitettava on, kyllä se inspiraatio sitten joskus tulee ja sitten kun se tulee, sitä voi käyttää. Suurin osa kirjoittamisesta on kuitenkin työtä, ja työtä on sinun ihminen tekevä.

No, tulevista projekteista kuitenkin muutama sananen. Minulla on kaksi peliä suunnitteilla. Toinen on ikuisuusprojektini työnimeltään Star Wars -larppi, jonka oikeasti haluan pitää vielä. Siihne on suunniteltuna juoni, 60 erilaista hahmoa omine juonikuvioineen, tilanne. Tekemättä on teknologiset saavutukset, siistin pelipaikan löytäminen sekä itse kirjoitustyö. Tämän pelin aion järjestää lähitulevaisuudessa. Olen puhunut siitä niin kauan, että kukaan ei varmasti usko enää sen tulemiseen...Paitsi minä itse.

Toinen projekti on työnimeltään "Pohjolan pidot", joka on myyttiseen Pohjolaan sijoittuva peli, jossa Pohjan Akka Louhi, yrittää naittaa tyttäriään pois. Tämä projekti on paljon pienimuotoisempi kui SW-larppi, mutta silti rakas. Rakkauteni mytologioihin, erityisesti Suomen mytologioihin ja historiaan, on aiheuttanut tämän pelin suunnittelun. Tammikuussa 2011 pidimme toisen tämän blogin kirjoittajan (Yllätys 4) kanssa Syntyjä Syviä nimisen pelin, jossa yhdistettiin nykyaikaa ja myyttejä. Peli oli tykätty ja voitti 15-vuotisgaalassa Paras nykyaikapeli -palkinnon. Joten siis tätä uutta peliä tehdään samalla voittajatyöryhmällä. Odotan innolla, että pääsen kunnolla suunnittelemaan ja tekemään tätä peliä. Ensi viikolla pidämme suunnittelupalaverin ja sitten rattaat lähtevät (toivottavasti) pyörimään kunnolla. Jes!

Sing, primadonna, once more

Tulin, näin, larppasin. Lordi Chesterfordin lyhtyjuhlat lensivät osaltani ohi oopperadiivan (perheen kesken tuttavallisesti Oopperan Hiiva) Marigoldin kengissä.

En tiedä liekö kyse ollut omista liian suurista odotuksista, liian monta kokkia sopassa-syndroomasta, ajanpuutteesta vai siitä että oon vaan kauhian huono larppaaja, hahmoni peli oli minulle pieni pettymys. Toki peli oli ulkoisilta puitteiltaan hieno, ihmiset uskomattoman kauniisti propattuja ja lähes kaikilla muilla pelaajilla kuulemani mukaan hyvä peli, mutta West Endin laululintu vietti suurimman osan pelistään yksin hieman ikävissään. Nautin kyllä fiilistelystä, mutta kun hahmolla on vain yksi läheinen kontakti joka viettää tämän kanssa aikaa ja luonnollisesti haluaa välillä pelata omia juoniaan, ei jäljelle jäävän yksinäisen superjulkkiksen (jolle kukaan ei oikeastaan uskalla tulla puhumaan) osa ole eläytymisen riemujuhlaa. Varsinkaan kun kukaan ei tiedä hahmon häpeällisiä salaisuuksia, joiden johdosta odotin etukäteen peliini riemukkaita häväistysjuttuja ja kiristystä.

Tietysti pelissä oli hyviä ja vaikuttavia hetkiä, esimerkiksi oma oopperaduettoni tai mystikkoruhtinaan ektoplasmaseanssi, ja ne hetket kun ovet aukeavat edessäsi ja viitta nostetaan harteilta valkoisin hansikkain. Kuitenkin se, että hahmoni tärkeimmäksi juoneksi muodostui tämän valkoinen kameli joka myytiin paronittarelle pelin aikana jätti hieman kylmäksi ja mielipiteeni onkin että Henrietta Marigold olisi toiminut paremmin NPC-hahmona, jolloin olisi ollut myös helpompaa tietää mitä hahmolta toivotaan ja minkälaisen vaikutelman tämän tulisi luoda ympäristöönsä. En kuitenkaan kadu osallistumistani peliin, sainhan ommeltua hienon mekon jolle tulee varmasti käyttöä tulevaisuudessa, laulaa, saunoa, kaikkea sitä mistä tässä harrastuksessa pidänkin!

Nyt nostetaan sitten leuka pystyyn ja lähdetään kohti uusia haasteita, elämme nimittäin jännittäviä aikoja. Useampi projekti porisee hiljalleen tulilla, vaikka jo näppejä polttelisi alakaa hämmentämään soppaa. Palaan varmasti asiaan ainakin yhden larpin tiimoilta lähiaikoina, mutta sanonpa vaan että esimerkiksi Korpi-virastossa jyllää jälleen!

Herra Chesterfordin seikkailuita: Oletko valmis sotaan Brenkku-Benkku?

Kolmikolkka H&M:n huopahatusta.

Aikaisemmin lupasin kirjoittaa neliosaisen trilogian, kuten taiteen sääntöihin kuuluu, ahkeran nuoren herran, Bernard Chesterfordin seikkailuista. Koska loppubriiffit voivat venyä kovin pitkiksi, pidätän oikeuden jakaa halutessani tarinan useampaan osaan.

Epäilemättä pelinjohto on jo jossain määrin odottanut tekstiä siitä, mitä tapahtui, mihin se johti ja mitkä olivat tulevaisuuden suunnitelmat. Puhutaan nyt kuitenkin aluksi pelistä ennen peliä!

Kesä kääntyi lopulleen, Ylioppilasteatterin teettämät hommat vähenivät ja lopulta lähes loppuivat. Intensiivisesti tekemään tottunut Jori pyöriskeli iltaisin ATK-tuolillaan ja mietti tulevaisuuttaan: Mitä nyt?! No voisihan tuota vaikka käydä puistossa soittelemassa ja vaikkapa Mapen kanssa, bodhranisti kun on. Niinpä päädyimme puiston kautta nautiskelemaan illasta keskustellen aiheista, kuten laadukkaat ja tunnelmalliset historialliset sarjat. Minä vannoin Sharpen nimeen ja Mape Hor

nblowerin. Kulttuurivaihdon nimissä kulutin tulevat päivät nautiskelle täysin rinnoin jo iäkkäästä, mutta laadukkaasta brittielokuvasarjasta.

Niinpä koitti aika, hyvin pian, kun pelimainos ilmaantui jotakuinkin jokaiseen sosiaaliseen mediaan, jonne minulla oli pääsy. Ilmoittauduin pian ja liitin vielä ilmoittautumiseen MIDI-lennätinviestinä ilmoittautumislomakkeen vastauksineen, kun pelinjohto sitä selkeästi havitteli. Molemmat viestit saapuivat perille ja selvisi, että tulisin pelaamaan jonkinlaista pseudo-Hornbloweria, joka oli hyvin tervetullut hahmo, ainakin ajatuksena.

Kehuin pelinjohtoa onnistuneesta mainonnasta! Pelinjohtajat kovin usein unohtavat viidakkorummun ja peli-ilmoituksen annin tärkeyden, kun pelaaja harkitsee ilmoittautuvansa. Tällä kertaa molemmat puolet oli hoidettu oikein mainiosti ja pian oli jo nettisivutkin pystyssä! Toisaalta peli oli myös hyvin vetovoimainen genren ja kirjoittajiensa puolesta. Larppi vaikutti jo ensimetreillä laadukkaalta ja onnistuvalta kokonaisuudelta.

Viimeistelty midshipmanin hattu

OIEI Kuhisi

Kaikki olivat innoissaan ja monet tiesivät jo suuntaviivoja hahmoilleen. Aloitettiin proppaaminen. Tarinan mukaan pelinjohto ei ollut sinänsä suunnitellut tästä spektaakkelista pukupeliä, mutta "pelaajat pilaavat pelin kuin pelin" ja niinpä siitä tuli juuri sellainen. Enkä tahdo siis sulkea pois myös pelin sisällöllistä puolta, eli ei siis pukupeli siinä patsastelumielessä, vaan pelaajat tahtoivat sijoittaa ulkoasuun enemmän kuin pelinjohto oli osannut arvatakaan.

Hahmo ja hetket ennen peliä

Hahmot saapuivat kohtuudella, vajaata viikkoa ennen peliä. Tämä on myöhäinen ajankohta, vaikkakin jossain määrin yhteisön hyväksymä, ainakin viimevuosina. Kaksi viikkoa olisi parempi aika, sillä viimeinen viikko ennen peliä on aina niin kovin kiireinen. Kuitenkin jonkinlaiset lyhythahmot ja tunnelmointimateriaalia oli nettisivuilla, joten sieltä pystyi jo päättelemään tärkeimpiä kontakteja ja proppaukseen suuntia. Pelinjohto vastaili kohtuudella kyselyihin ja kertoi ajoittain aivan pyytämättäkin lisää hahmosta ja mitä siihen oli suunniteltu, jo hyvissä ajoin ennen hahmon lähettämistä.

Hahmoni oli pelin luonteeseen sopiva. Hyvin pintapuolinen faktuaalisesta tiedosta, mutta syvällä hahmon lapsuudessa, tunnemaailmassa ja viimepäivien tapahtumista. Hyvin vähän turhaa, jos lainkaan täytetekstiä/suuren linjan kuvauksia maailmasta. Hahmo tarttui olennaiseen niin tekstin kuin kronologiankin suhteen. En edes osannut kaivata kontaktilistaa, mutta sellainen onnekseni kuitenkin toimitettiin ennen peliä. Se ilman muuta helpotti hahmon ulkoisten tuntemuksien kehittelyissä.

Chesterfordin nuorukaiset (kuvaaja: Firafury)

Propit valmistuivat peliä edeltävänä iltana ja saavuin pelipaikalle muutaman minuutin myöhässä sovitusta ajasta, sotilastakki nappeineen painoi yllättävän paljon ja muutakin proppia oli mukana. Pelinjohto toivotti minut tervetulleeksi ja sain nopean sanallisen opastuksen haluamiini kohteisiin pelipaikalla. Myönnän olleeni aikataulusta skeptinen, tarvittaisiinko aikaa todella kaikille pelaajille niin paljon? Kyllä tarvittiin, siinä ehti sopivasti tervehtiä kaukaisemmat tutut, vetää propit päälle sekä keskustella in- ja off-asioista. Sitten alkoikin jo alkubriiffi.

Seuraavalla kerralla odotettavissa Midshipman Chesterford ja Perhe Helvetistä, Luutnantti Chesterford: FLASHMAN!!! sekä kaikkien suuresti odottama trilogian neljäs ja viimeinen osa Sir Chesterford Sotii jälleen!