Voisiko joskus yrittää vähemmän?

Viime syksyn fiiliksiä: Talvitiikeri pikkujoulupelistä (kuva omista arkistoista) ja Lentäjä ja Seikkailijatar Jaquin McKennan Lyhtyjuhlista (kuva Saida Inkeri Jäntti)

Hei kaikki!

En ole pudonnut pois kirjoittajalistalta vaikka päivityksiä ei olekaan tippunut pitkiin aikoihin. Aika on kulunut aika pitkälle muissa kuin larppikiireissä, ja varmaan ihan terveellistä, muualla kuin internetissä. Tarkoitus oli kirjoittaa pikkujoulupelistäkin, mutta onneksi Karo ja Viivi tekivät sen, niin ei tarvi palata aiheiseen enää pari kuukautta jälkikäteen. Mutta joulupelistä pitää sanoa, että ihmeen leppoisa tunnelma tuli järjestäjäporukallekin. Yleensä pelinjärjestämiseen liittyvä kiire, ressi ja ahdistus olivat tiessään. Ehkä jo valmiit pelinjärjestämisen rutiinit kevensivät työtaakkaa. Tai no, eipä valehdella, kiire oli, mutta mikään ei voinut pilata hyvää ja söpöä joulumieltä. Parasta oli nähdä ystävänsä niinä ihanan söpöinä hahmoina, hyvin pelattu, te kaikki! ^^ Kumpa voisin tavata kaikki nuo söpöt hirviöt, pikku ilkiöt, eeppiset sankarit, imelät taikaponit ja nokkelat eläimet vielä uudelleen. Täältä löytyy niistä osa.

Olen tämän viikon ajan korjannut aiheutunutta internetvajetta surffailemalla netistä inspiraatiomateriaalia tuleviin peleihin jo monta yötä. Miten se onkaan niin mukavaa? Odotan kovasti tulevia Pohjolan Pitoja ja Salaisuuksien Hovia. Tai miten niin kovasti... paremminkin pakkomielteisesti. Pitäisi oikeastaan suhtautua kevyemmin, ja pikemminkin käyttää VÄHEMMÄN aikaa larppeihin valmistautumiseen. Eihän aina tarvitsisi tehdä uusia proppeja ja lukea kaikkea mahdollista mitä kirjoihin ja internettiin on aiheesta kirjoitettu. Nyt päätin, että ensi viikon Pohjolan Pitoja varten EN tee uusia propeja. Ette usko miten vaikeaa se on. Ne kaikki ihanat inspiroivat kuvat vain tulevat koneeni ruudulle, ikään kuin vahingossa. En voi sille mitään. Huomaan, että asenteeni proppeihin on kääntynyt päälaelleen: kun ennen päätin tehdä yhden asukokonaisuuden vuodessa, nyt pitää erikseen hillitä itseään. Mutta kun se on niin kivaa...

Onneksi olen antanut itselleni luvan toteuttaa suuruudenhulluuttani Salaisuuksien Hovi- peliin valmistautumisessa. Lupaan kirjoittaa siitä kuitenkin tarkemmin myöhemmin, kun saan konkreettisen suunnitelman aikaiseksi. Sitä ennen aioin nauttia keskiaikaisen venäjän tunnelmista Tarkovskin Andrei Rublev-elokuvan äärellä.

Mutta mikä suuruudenhulluudessa on typerintä? Ehkä se, että aikaisemmin hehkuttamani steampunk-asu pyssyineen on edelleen kesken, samoin renesanssipuku vuodelta 2007. Niin on myös viisikymmenluvun kukonaskelkuvioinen hame vuosi sitten pidetystä Kuiskauksia Myrskyssä- pelistä. Onneksi aina löytyy kaapista "jotain" ja hakaneuloilla ja jeesusteipillä korjaa pahimmat puutteet. Valitettavasti suunnittelu on hauskempaa kuin ompeleminen. Mitä sitä sitten tavoittelisi ellei täydellisyyttä?