Pelin jälkeen

Nyt on kulunut muutama päivä siitä, että Pohjolan pidot saatiin juhlittua. Näin ollen saatiin päätökseen se neljän-viiden kuukauden työ, minkä teimme pelinjohtajatoverini Karoliinan kanssa. En nyt kerro mitä pelissä tapahtui tai mitä juonikuvioita siihen oli kirjoitettu, vaan keskityn enemmän työhön ennen itse tapahtumaviikonloppua.


Kyseessä oli siis larppaajaurani toinen peli, jossa olin pelinjohtajana kaikessa mukana alusta loppuun. Ensimmäinen oli meidän samojen tekijöiden Syntyjä syviä, vuosi sitten rakkaudella tehty kaupunkipelisarja. Niin Synnyissä syvissä kuin Pohjolan pidoissakin pysyttiin saman molemmille tekijöille mieluisan genren ympärillä: suomalainen mytologia.

Pohjolan pidot erosi edeltäjästään siinä, että sen tarina perustui Kalevalaan - aiheeseen josta kaikilla on omat mielipiteensä, tulkintansa ja vahvat tunteensa. Tökimme siis tikulla jäätä, astuimme pyhälle maalle ja saimme varmasti monet miettimään omaa suhdettaan tuohon opukseen. Tiedän, että meidän visiomme ei miellyttänyt kaikkia, ja miten olisi voinutkaan? Kuitenkin koko projektin ajan meillä oli kanssapelinjohtajan kanssa ajatukset samoilla taajuuksilla eikä suuria ristiriitoja päässyt syntymään. Kuinka mahtavaa onkaan suunnitella ja kirjoittaa peliä sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa jakaa ajatukset ja ideat niin täydellisesti?

Voin suoraan sanoa, että olen tyytyväinen siihen, millaiseksi Pohjolan pitojen maailma, hahmot ja juonet kehittyivät, olivat pelaajat tyytyväisiä tai eivät!


Vaikka tässä hehkutinkin, kuinka mahtava projekti Pohjolan pidot oli, niin oli se välillä muutakin kuin kukkasilla tanssimista. Stressiä, kirjoittamisen takkuamista, takapakkeja ja hankalia tilanteita. Tottakai niitäkin löytyi noista kuukausista! Hahmojako oli todella haastava ja aiheutti mielipahaa itselle. Lähtökohtanamme oli kuitenkin alusta asti se, että hahmo annetaan sille pelaajille, jolle se sopii kaikista parhaiten ilmoittautumisen perusteella. Ystäviä ei siis suosita vaan kaikki ilmoittautuneet ovat samalla lähtäviivalla.

Haastavaa oli myös suurimpien juonikuvioiden saaminen siihen muotoon, että ne voidaan kirjoittaa pelaajille hahmoihin. On yllättävän vaikeaa saada muodostettua järkevää tekstiä omista ajatuksistaan, samalla pitäen hahmon kerrontatyylin samanlaisena alusta loppuun. Haastavaa tämä oli varsinkin niissä tilanteissa, kun juonikuvio ei ole ihan selvä kirjoittajalle itselleenkään..

Eli. Vaikka pelin tekeminen oli mahtavaa, niin mahtavaa on myös se, että se on ohi. Nyt voi olla ihan tyytyväinen itseensä ja keskittyä tuleviin projekteihin.

In-game: Ukko julistaa kuka saa Kultaneidon käden.