Midshipman Chesterford ja Perhe Helvetistä

Midshipman Chesterford (kuvaaja: Firafury)

Taannoin kuulin huhua, että pelistä kannattaisi kirjoittaa loppubrieffi pelinjohdolle, ennen kuin tapahtuma vaipui kullattuun unholaan. Myöhemmin olen todennut, että erityisesti terävimmät sanat tylsyvät helposti, kun niille vaan antaa aikaa. Niinpä, vaikka tässä tapauksessa teräville sanoille ei edes ole tarvetta, kuin korkeintaan muutaman mitättömän asian suhteen, kirjoitan pelistä itsestään vasta nyt, viikkoja pelin jälkeen. Omat arkikiireeni eivät siis ole päässeet millään tavalla vaikuttamaan kirjoitusaikatauluun, sen kiellän.

Koska alkubriiffi tuntuu aiheena kovin turhalta, en sinänsä pureudu siihen yhteisbriiffiin. Puhun mieluummin perheellemme tarjotuista tiedoista ja briiffistä, jossa vulgaaristi palvelusväki sai istua herrasväen keskuudessa ruokailusalissa. Onneksi emme pelanneet historiaa elävöittääksemme, sillä osa maailman historiallisesta raakuudesta luoduista mielikuvista hakattiin takaisin kurkkuun kysyvälle pelaajalle. Olin perehtynyt villillä antaumuksella pelin aikakauteen ja toivoin autenttisuutta, jos nyt ei sentään sitä elävöittämistä. Myöhemmin tulin käsitykseen, että pelin teeman kulmia oli vähän haluttu pyöristää, jotta toiset tapahtumat voitiin kirjoittaa peliin: Palvelusväellä oli oikeuksia. Enkä nyt puhu mistään "osa perhettä" oikeuksista, vaan palvelijoista, jotka olivat naimisissa JA raskaana. Lisäksi ansaitsevilta herrasmiehiltä oli kielletty heidän asemansa suomat oikeudet palvelustyttöjen kammareissa. My god! Hänen mitä Britannillisin Majesteettinsa Victoria pyörii haudassaan.

Kuitenkin alkushokin jälkeen koitti vihdoin se aika, johon oli viikkoja valmistauduttu. Peli sai alkaa. Clicheiseen ylhäisöjuhlatyyliin vieraat marssivat pitkää pihapolkua vastaanottoseurueen luo.

Seurasi larpin alkuvaihe, joka on tavalliseen tapaan täydellisen merkityksettömän tuntuinen. Vähän sivistynyttä sananvaihtoa siellä, hieman viinin lipittelyä täällä. Jotain rovastia piti nuoleskella. Valitettavasti olo ei ollut kuin Raptorilla kun mietiskelin siinä rovastin tytärtä ja taannoisia seikkailuitamme haltijalehdossa yksisarvisten keskellä. Virheitäkin oli nuori ja puhtoinen Midshipman Chesterford tehnyt.

Sisarusten välissä kohoaa kuin kiirastulesta kaksi vallanhimon syntistä pilaria. (kuvaaja: Firafury)

Lopulta, kun joku sopuavioliitto oli sovittu ilman pojan mielipidettä, isäni päätti osoittaa rakkautta ainoaa poikaansa kohtaan, kun siveyssääntöjen ja hyvän kristillisyyden nimissä kieltäydyin avioliitosta.Kipitin kiltisti silmääni pidellen pelipaikan yläkertaan maskipakille meikkaamaan mustaa silmää. Osoittautui, että onnistuin turhankin hyvin, kun paikalla olevista osa ilmeisesti päätyi luulemaan varsin komeaa mustaa silmääni oikeaksi, eikä suinkaan maskeeratuksi tapaukseksi.


Tummuvan mustelman maskaaminen oli tehty helpoksi, maskipakille oli hyvä pääsy, joka oli myös kohtalaisen huomaamaton. Lisäksi pakki oli lähellä tapahtumien keskipistettä, mistä tietenkin tulee pisteitä myös kotiin: kun ei tarvinnut juosta pitkin pihaa kaukaiselle saunarakennukselle, mikä on se tyypillisempi ratkaisu.

Näin jälkeenpäin ajatellen on koomista, että oma asemani rovastin vanhemman tyttären lapsen potentiaalisena isänä (samaan aikaan kun minua yritettiin naittaa pikkusiskolle) tuntui kyllä vakavalta ongelmalta, mutta silti asetin rakkaan siskoni ahdingon kaiken edelle. Rakkaat vanhempamme olivat päättäneet tuhota siis myös sikoni elämän orjuuttamalla hänet epäsovinnaiseen avioliittoon ja niinpä vanhempien suuruudenhullujen tekojen oli loputtava.

"Minä lähden nyt olemaan parempi mies kuin isäni - ja se ei vaadi paljoa."

Peli oli tekemisentäyteinen ja prottauminen oli pitkälti ällistyttävän ja fantastisen väliseen ojaan lankeavan juopon kesäenon tasoa. Eli monen näköistä löytyi, mutta maisema oli jokatapauksessa täynnä kauneutta! Epäilemättä näin pukupeliä tuskin tullaan näkemään aivan lähiaikoina Oulussa, edellisestäkin oli jo vuosia.

Vaikka pelipaikkaa oli kovasti lämmitetty, ei kolkkous ja kylmyys valitettavasti kaikonnut missään vaiheessa. Väliovettomuutta ja eteisettömyyttä vastaan pitivät pienet öljysähköpatterit juuri ja juuri pelipaikan lämpötilaltaan siedon rajoissa. Toki oli osunut harvinaisen kylmä syysviikonloppu, saimmehan ensimmäiset lumihiutaleetkin niskaamme larpin jälkeisenä yönä, mutta silti kylmyys kalvoi ja osaltaan pilasi hauskuutta.

Ruoka oli pitkälti fantastista ja kumma kyllä naposteltavalla pysyi jopa nälkä loitolla! Hieman jurppii, kuten tuntui jurppivan myös pelinjohtoa, että joku oli heittänyt pelin juustot pakastuslokeroon, eikä niistä päästy nauttimaan ennen kuin pari päivää larpin jälkeen. Suurkiitos palvelusväelle ja erityisesti viimehädän paikkaajalle, Talla-Hannalle, joka pelasti mahtavasti hätään joutuneet ystävät.

C'est la vie isä ja äiti, lapset lähti maailmalle! (kuvaaja Firafury)

Jarkon panostuksesta pikkujoulupeliin riippuu, kuka teki tämän vuoden parhaan larpin. Pelkäänpä että pystin voisi jo jakaa, mutta annetaan nyt mahdollisuus myös pikkujoulupelille. Myös Jarkko on kirjoittajana monella tapaa hyvämaineinen ja erikoislaadukas yksilö.

Tulossa jälleen: Luutnantti Chesterford: FLASHMAN!!! sekä kaikkien suuresti odottama trilogian neljäs ja viimeinen osa Sir Chesterford Sotii jälleen!